Se siitä sitten. Hymy-lehdessä julkaistut tekstiviestit ja koko koettu episodi ovat jotain niin sanoinkuvaamattoman noloa ja vastenmielistä, että tästä vessanpöntöstä ei ihan hetkessä kuiville nousta. Tämä ei ole pelkästään Ilkka Kanervan henkilökohtainen haaksirikko, vaan koskee maan vanhaa poliittista kulttuuria laajemminkin.
Mutta toivotaan nyt silti, että tästä päästään vielä asioihinkin kiinni. Onhan ulkoministerin paikka sentään puolueella, joka kertoo olevansa Suomen Toivo, vaikka viime viikot tuloksena on ollut silkkaa epätoivoa.
Mihin asioihin Suomen ulkopolitiikan toteutuksesta vastaavan ministerin sitten pitäisi jatkossa kiinnittää huomiota? Seuraavassa yksi näkökulma.
Maaliskuun puolivälissä Brysselissä pidettiin EU:n huippukokous. Unionin ulkopolitiikan korkea edustaja Javier Solana ja ulkosuhdekomissaari Benita Ferrero-Waldner olivat yhdessä laatineet sinne taustaraportin nimeltään "Ilmastonmuutos ja kansainvälinen turvallisuus".
Tämä kymmensivuinen raportti on hurja analyysi siitä, millä kaikilla tavoilla ulko- ja turvallisuuspoliittinen todellisuus juuri nyt muuttuu, samaa nopeaa tahtia ilmaston muuttumisen kanssa.
Suomeen asti tämä keskustelu on heijastunut ällistyttävän vähän. Se on outoa, kun ottaa huomioon, että EU nyt ensimmäistä kertaa varoittaa pohjoisten alueiden konflikteista ja ilmoittaa samoin ensimmäisen kerran valmistelevansa erityistä arktisten alueiden politiikkaa. Tämä koskee suoraan Suomea, mutta ei näytä tulleen missään noteeratuksi.
Ensin kuitenkin lyhyt luettelo siitä, millä tavoin Solana ja Ferrero-Waldner katsovat ulkopolitiikan yleisen tilanteen muuttuvan.
Makean veden saatavuus vähenee tuntuvasti, mikä johtaa vesipulaan, maanviljelyn kärsimiseen ja konflikteihin. Merenpinnan nousu uhkaa noin viidesosaa väestöstä ja sen myötä rannikon satamia, öljynjalostamoita ynnä muuta. Alueita pyyhkiytyy kokonaan pois kartalta ja tulee aivan uudenlaisia rajakiistoja. Muuttoliike kasvaa tuntuvasti. Monet hallitukset eivät selviä uudesta tilanteesta, tulee hätätiloja, jännitteitä ja epävakautta. Energiahuolto on yhä epävarmempaa ja kilpailu luonnonvaroista kiihtyy. Koko kansainvälinen turvallisuusrakenne joutuu lisääntyvään paineeseen.
Nämä siis eivät olleet minkään radikaalin ympäristöliikkeen maalaamia kauhukuvia, vaan Euroopan unionin ulkopolitiikan kahden johtohahmon tekemä ajankohtainen tilannekatsaus siitä, mitä on käsillä.
Raportissa arktinen alue nousee näkyvästi esille. Napajäiden sulaminen, uudet vesiväylät ja valtavat energiavarat muuttavat alueen vakautta ja Euroopan turvallisuusintressejä, mikä "voi aiheuttaa paineita" EU:n suhteille tärkeimpien kumppaniensa kanssa.
Suosituksina raportissa muun muassa on sisällyttää ilmastonmuutos tiiviimmin EU:n alueellisiin strategioihin kuten pohjoiseen ulottuvuuteen ja kehittää EU:n arktisen alueen politiikkaa.
Suomi on EU:n pohjoisin valtio, mutta ei Suomen ulkopolitiikan tekijöillä näihin pohjoisiin kysymyksiin ole taas viime aikoina ollut mitään linjaa. Muilla alkaa olla.
Europarlamentin brittiläinen varapuheenjohtaja, liberaaliryhmän Diana Wallis sai 19.3. komissaari Ferrero-Waldnerilta vastauksen kirjalliseen kysymykseensä siitä, eikö EU:n olisi korkea aika kehittää kunnollinen arktinen politiikka.
Vastauksen mukaan unionin on todellakin lisättävä huomiotaan pohjoiseen, monesta syystä. Siksi on perustettu erillinen koordinaatioryhmä, jonka tehtävänä on luoda perusta Euroopan intresseille arktisella alueella ja kehittää konkreettisia politiikkaehdotuksia.
Tätä siis ei kysynyt kukaan suomalainen euroedustaja - ei esimerkiksi Alexander Stubb - vaan britti, joka on pohjoisen kysymyksistä selvästi suomalaismeppejä paremmin perillä. Hyvä että edes joku on.
Stubbin harrastuksena on ollut Itämeri. Se toki tarvitsee huomionsa, mutta näkökulmaa pitäisi laajentaa. Uusi ulkoministeri tuntee unioninsa, joten vaikuttamiskeinoja luulisi löytyvän.
Jos nimittäin Solanan ja Ferrero-Waldnerin arvio jossain saattaa erehtyä niin siinä, kuinka raju pohjoisten alueiden, ilmaston ja turvallisuuden kytkentä oikeasti voi olla. Kun tätä vauhtia jatkuva lämpeneminen alkaa vapauttaa merenalaisia ja Siperian metaanivarastoja, se oli sitten siinä. Paluuta entiseen elämään ei ole.
Nyt vielä hetken aikaa voi olla, ja siksi Suomenkaan ulkopolitiikassa ei voi tallata vain entisiä polkuja. Ei myöskään kaikkea voi ottaa kannettavaksi. Kukaan ei odota Suomelta ilmastokysymyksen globaalia ratkaisua. Mutta Suomen ulkoministeriltä voisi vallan mainiosti odottaa näkemyksiä siitä, kuinka Euroopan, Venäjän, Yhdysvallat ja Kanadan saisi pohjoisessa pelaamaan yhteen eikä toisiaan vastaan. Kuka muukaan sellaisen välittäjän roolin ottaisi, ja tarve tälle kasvaa nopeasti.
Sivuseikkako? Raportista kertonut venäläinen uutiskanava Russia Today oli otsikoinut juttunsa: "Voiko arktinen jää aiheuttaa maailmansodan?"