Ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden opintojen etenemisen valvominen on tiukentunut. Oleskelulupien käsittely siirtyi vuodenvaiheessa poliisilaitoksilta Maahanmuuttovirastoon, eikä vuoden opintojen jälkeen jatkolupaa heru yhtä helposti kuin ennen.
- Jatkolupien saamista on kiristetty muun muassa sillä tavalla, että Migri on alkanut edellyttää 45 opintopisteen suorittamista per lukuvuosi, kuten Kela. Käsittääkseni poliisille on riittänyt 35 opintopistettä, kertoo Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan kansainvälisten asioiden asiantuntija Varpu Jutila.
Tulosalueen johtaja Anu Tarén maahanmuuttovirastosta myöntää, että linjat voivat tuntua aiempaa tiukemmilta.
- Kun opiskelijoiden jatkolupahakemukset siirtyivät maahanmuuttoviraston käsiteltäviksi, linjoja on yhdenmukaistettu. Poliisilaitosten käytännöt jatkolupavaatimuksissa ovat voineet vaihdella, vaikka lainsäädäntö on kaikille sama, Tarén selittää.
Täysipäiväisestä opiskelusta vaaditaan selvityksiä
Opiskelija jonka opintopisteet jäävät uupumaan erityissyistä, saa entistä raivokkaammin todistella Migrille olevansa täyspäiväinen opiskelija.
Jutila ottaa esimerkiksi tapauksen, jossa gradu-vaiheen tutkinto-opiskelijan opintopisteet jäivät uupumaan terveyssyistä, ja hän sai jatkolupahakemukseensa hylkäävän päätöksen.
Migrin lisäselvityksessä opiskelijalta pyydettiin toimeentuloselvitys ja opistorekisteriote.
Lisäksi ohjelmakoordinaattori kirjoitti selvityskirjeen, jossa kerrottiin terveyssyistä ja todettiin, että opiskelijan tutkinto-ohjelma ja yliopisto puolsivat opintojen loppuun saattamista ja jatkoluvan myöntämistä. Ennen säännöt olivat löysemmät.
- Oppilaitoksen puoltokirje ja opiskelijan oma selvitys riitti kyllä poliisille. Nyt uudistus, josta ei ole selväsanaisesti ja ajoissa edes tiedotettu korkeakouluja, aiheuttaa paljon lisätyötä, byrokratiaa ja turhaa hätää opiskelijoille, Jutila sanoo.
Suomalainenkaan opiskelija ei aina saa opintoja edistymään ajallaan. Kela voi lakkauttaa opintotuen takautuvasti tai periä sen takaisin, jos opintosuorituksia on edeltävänä lukuvuotena alle yksi opintopiste tukikuukautta kohti, ja jos tarkoitus ei ole ollut opiskella vaan olla esimerkiksi töissä. Ulkomaalainen sen sijaan saa lentää paluulennolla takaisin kotimaahansa.
Juttua korjattu 14.8. kello 10.40. Migri ei vaatinut opiskelijalta lääkärintodistusta, kuten jutussa aiemmin mainittiin.
Juttua muokattu 15.8. klo 13.50: Poistettu maininta siitä, että Kela voisi periä takaisin opintotukia, jos opinnot eivät etene ajallaan. Kela voi lakkauttaa opintotuen takautuvasti tai periä sen takaisin, jos opintosuorituksia on edeltävänä lukuvuotena alle yksi opintopiste tukikuukautta kohti, ja jos tarkoitus ei ole ollut opiskella vaan olla esimerkiksi töissä.