Harva arvasi vielä äsken, ainakaan Euroopassa ja ehkä edes Yhdysvalloissa, että kiivain sota Irakissa on näillä näkymin jo ohi. Yhtä harva arvasi, että veriseksi pelätty taistelu taisi mennä sittenkin melko vähin siviiliuhrein.
Monessa pääkaupungissa laskeskeltiin, että sota osoittautuisi heti vikatikiksi ja vähitellen Vietnamiksi. Näin voi yhäkin käydä, mutta todennäköisyys pienenee päivä päivältä. Monet maat ottivat tiukkoja kantoja, joista haluttaisi päästä vähin äänin eroon. Pelastettavia kasvoja on paljon, mutta pelastustahtoa on vähän. Isoegoisilla poliitikoilla ja mailla on norsunmuisti.
Ei tarvitse olla kummoinen ennustajaeukko povatakseen, että neljän viikon sodalla on syvällisiä vaikutuksia maailmanpolitiikkaan. Vaikka muutos on vasta idullaan, sitä voi verrata ehkä jopa toisen maailmansodan jälkiseurauksiin.
Viime sota jakoi Euroopan kahteen linnaleiriin. YK:sta ja myöhemmin Etykistä tuli sodan lopputuloksen sinetti. Yhdysvallat väänsi akselivallat Saksan ja Japanin demokratioiksi ja liittolaisikseen. Niiden militarismi katosi ja tilalle tuli vieläkin vaikuttava pasifismi.
Uuden muutoksen moottoreina olivat WTC:n kaksoistornit tuhonneet lentokoneet, mutta seuraukset nähtiin vasta Irakissa. Menestyksekäs nykyajan salamasota oli Yhdysvaltain muuttuneen linjan ilmentymä. Afganistanissa jahdattiin terroristeja, mutta Irakissa kysymys on enemmästä. Vanha status quo kiinnostaa Yhdysvaltoja entistä vähemmän.
Presidentti George W. Bushin hallinto näkyy Suomessakin enimmäkseen puhekuplina. Niiden lähteet ovat think tankeissa. Nämä ajattelutehtaat tuottavat visiopapereita poliittiselle koneistolle. Yhden vision tuotti konservatiivisen American Enterprise Instituten AEI:n tutkija Thomas Donnelly tuoreessa kirjoituksessaan. Sen voi lukea osoitteesta www.aei.org
Donnelly käyttää termiä "Bushin oppi". Se sisältää tehtäviä: radikaali islam on lyötävä, Kiina on "padottava" (samaan tyyliin kommunismia padottiin sodan jälkeen), terroristivaltioiden ja -ryhmien yhteistyö Kiinan kanssa on estettävä ja Lähi-itään on tuotava demokratia.
Tavoitteet voivat kuulostaa eurooppalaiskorvissa pöhköiltä, jopa vaarallisilta. Uudet amerikkalaiset ismit on silti syytä ottaa yhtä vakavasti kuin sodankin jälkeen hahmotellut ja myös toteutuneet ismit. Bushin vaihtuminen demokraattipresidentiksi seuraavissa vaaleissa tuskin muuttaisi suurta linjaa.
Ufoimmalta tuntunee ajatus Lähi-idän demokratiasta. Alue on täynnä toinen toistaan epädemokraattisempia valtioita. Tästä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, ideasta puhutaan nyt paljon Yhdysvalloissa. Donnelly kirjoittaa, ettei Yhdysvaltain pitkään alueella käyttämiä despoottisia ja heikkoja vallanpitäjiä voi enää pitää luotettavina liittolaisina.
Euroopan kannalta tärkeämpi on Donnellyn hypoteesi, miten Yhdysvallat pyrkisi uusiin tavoitteisiin. Pysyykö Yhdysvallat maailmanvaltiaana omin voimin vai tarvitseeko se avuksi uusia kansainvälisiä rakenteita vai riittääkö sille nykyisten radikaali ravistelu?
Donnelly luettelee Pax Americanan tukipylväiksi Britannian, entiset Varsovan liiton jäsenmaat, muuttuvan Intian sekä Japanin, Etelä-Korean, Taiwanin ja Australian. Joukosta ovat siis poissa leijonanosa "vanhoista" Nato-maista, muut EU-maat ja Venäjä.
Entäpä millaiset yleisemmät rakenteet olisivat tarpeen uudessa uljaassa maailmassa? Donnellyn ajatus on eurooppalaisittain verta hyytävä: "Irakin kriisi viittaa nyt nähtynä siihen, etteivät Yhdistyneet kansakunnat ja Nato palvele meidän tarkoitusperiämme." Yhdysvaltain näkökulmastahan YK perustettiin suojaamaan suvereeneja valtioita kommunismin uhalta, ja vastaavasti Nato oli vastaus Neuvostoliiton sotilaalliseen uhkaan. Ne olisivat siis tehneet tehtävänsä ja saisivat mennä.
Ja donnellyläinen ajatuskulku jatkuu. YK:n ja Naton nykyiset rakenteet veto-oikeuksineen ja yksimielisyysvaatimuksineen itse asiassa palvelivat Saddam Husseinin tarkoitusperiä vaikeuttamalla pyrkimystä "vapauttaa" Irak. Nykyisenkaltaiset YK ja Nato asettavat valtion edun kansalaisten etujen edelle.
Mikä on Donnellyn ratkaisu? Ei enempää ja vähempää kuin uudet kansainväliset rakenteet, jotka "saavat oikeutuksensa tavoitteistaan eivätkä prosesseistaan". Uudistettu YK tai YK:n seuraajajärjestö asettaisi ykkössijalle vapauden vakauden asemesta ja auttaisi sorrettuja kansoja saamaan poliittiset oikeutensa sen sijaan että se sietäisi sortohallituksia.
Nato olisi puolestaan liittokunta, joka tuottaisi joukkoja uudenlaisen YK:n tarkoitusperiä palveleviin tehtäviin eikä olisi enää vain puolustuksellinen, sodan varalta perustettu järjestö.
Tähän asti Yhdysvallat on toiminut Euroopan ulkopuolella kahdenvälisin sopimuksin. Uusi Pax Americana edellyttäisi, että tulevat sotilasrakenteet ulottuisivat myös Euroopan ulkopuolelle. "Ei-eurooppalaisen" Naton ei tarvitsisi olla niin mutkikas kuin Euroopan Nato, vaan suoraviivainen sotilaallinen koneisto riittäisi.
Jo George Bush vanhempi puhui uudesta maailmanjärjestyksestä. Sitä ei tullut. Poika-Bushin lähipiiri miettii sitä kuumeisesti. Uusi järjestys hetkessä, mutta etenkin jos poika valitaan uudelleen, suurin piirtein tähän suuntaan maailma voi alkaa mennä.
Viekö Amerikka taas ja vikiseekö Eurooppa? Näin tässä voi käydä. Miten Eurooppa reagoi? On selvää, että Euroopan yhteinen puolustus nousee EU-pöydille rytinällä. Ranskan ja Saksan aikeet myllertää muutenkin EU-rakenteita voi nähdä myös reaktioksi Yhdysvaltain voimapolitiikkaan.
Entäpä Suomi? Uuden hallituksen on saatava äkkiä juonesta kiinni. Lähikuukausina EU:ssa tehdään isoja ratkaisuja.