Vaikka EU ja Venäjä ovat Ukrainan tilanteesta eri mieltä, niiden olisi yhdessä tehtävä kaikkensa väkivaltaisten yhteenottojen välttämiseksi.
Ukrainassa on meneillään vakavin eurooppalainen kriisi sitten entisen Jugoslavian alueen sotien.
Väkivaltaisen yhteenoton, jopa sisällissodan mahdollisuus on yhä todellinen, ja sellaisen myötä syntyisi välittömästi vaara EU:n ja Venäjän joutumisesta eri leireihin.
Mutta vaikka tilanne on vaikea, mikään luonnonlaki ei kuitenkaan aja kohti räjähdystä. Jos väkivaltaan päädytään, silloin joku osapuoli on sitä nimenomaisesti halunnut. Kaduilla mieltään osoittanut Ukrainan oppositio on esittänyt viikon mittaan ihailtavaa malttia. Joukkovoimaa on käytetty taitavasti, ja tämän myötä myös Ukrainan valtiolliset tiedotusvälineet ovat alkaneet vaihtaa väriä ja muuttuneet hallituksen käsikassaroista todellisiksi tiedonvälittäjiksi.
Tapahtumissaja tunnelmissa Kiovassa on paljon samaa makua kuin niissä rauhanomaisissa vallankumouksissa, jotka hyökyaallon lailla pyyhkäisivät itäisen Euroopan yli 1980-luvun lopulla neuvostojärjestelmän romahtaessa. Siinä yhteydessä Ukrainakin itsenäistyi, mutta todellinen demokratia ei päässyt koskaan ohjaamaan maan tulevaisuuden suuntaa. Opposition toimintaa ja sananvapautta on kahlittu.
Kulunut viikko Ukrainassa noussee tärkeydessään samaan sarjaan kuin Unkarin kansannousu 1956, Prahan kevät 1968, Puolan lakot ja solidaarisuusliike 1980-luvulla, Tshekkoslovakian neilikkavallankumous 1989 ja vallankaappausyrityksen kukistaminen Moskovassa 1991. Kansalaiset ottivat noina vuosina vahvasti ja rohkeasti kantaa maansa vapauden ja demokratian puolesta. Osa johti verilöylyihin, osa menestykseen.
Molemmat vaihtoehdot ovat Ukrainassa yhä mahdollisia, ja tapahtumien avaimet ovat samassa kaupungissa kuin muillakin kerroilla itäisessä Euroopassa: Moskovassa. Tilanteen kehitys on ratkaisevasti kiinni siitä, millaisen asenteen Moskovan vallanpitäjät ottavat.
Venäjä ei ole Neuvostoliitto, mutta nykyinen Venäjä on huolella rakentanut uutta "lähiulkomaiden" valtapiiriä, jossa Ukrainalla on keskeinen rooli. Lisäksi on hyvä muistaa, että kaistale Moldovaa Ukrainan etelärajalla muodostaa yhä Venäjän tukeman epävaltion, jota kukaan ei ole tunnustanut mutta jossa vielä on Moskovan komentamia joukkoja.
Haagissa torstaina pidetyssä EU:n ja Venäjän huippukokouksessa näkemyserot Ukrainan tilanteesta korostuivat vahvasti. Unionin ja Venäjän välit ovat nyt huonot, eikä missään asiakysymyksissä päästy juuri eteenpäin.
On kuitenkin tärkeää huomata, että tässä ei ole kyse kylmän sodan aikojen kaltaisesta välirikosta. Keskusteluyhteys ei ole kadonnut. Vaikka Moskova ja Bryssel tulkitsevat käytyjen vaalien rehellisyyttä eri tavoin, molemmat korostavat rauhanomaisen ratkaisun tärkeyttä. Kiovaan on alkanut saapua ulkomailta välittäjiä toinen toisensa jälkeen, ja diplomaattiset koneistot käyvät korkeilla kierroksilla.
Yksinkertaisesti kukaan ei halua räjähdystä keskelle Eurooppaa. Eivät ukrainalaiset, ei Venäjä eikä EU. Tässä tilanteessa ratkaisun avaimet voivat olla Ukrainan korkeimman oikeuden käsissä. Kun muut valtion instituutiot ovat tosiasiassa romahtaneet tai kiistanalaiset, vaaleja tutkiva korkein oikeus tarjoaa yhden harvoista ulospääsyteistä kriisistä. Ukrainassa on jälleen nähty, millainen itseisarvo todellisella demokratialla on. Vapaudenkaipuu ei katoa, ennen kuin maassa on kiistattomilla vaaleilla valittu johtaja.