Eräs neuvostodiplomaatti tarjosi 1987 Tehtaankadun suurlähetystössä lounaalla Kiovan kanaa, kotlety pokievskij. "Valitettavasti tämä on huonoa", diplomaatti sanoi anteeksi pyytelevästi. Diplomaatti oli rehellinen; huonoa se oli. Kiovan kana tunnetaan myös pilkkanimellä aeroflotinkumikana.
Niin, kiovalainen kana on venäläisen keittiön tunnettuja ruokalajeja siinä missä blinit ja kaviaari. Yhtä lailla koko Ukraina on vuosisataisesti ollut Venäjälle osa itseään. Kun Katariina Suuri lähti tarkastusmatkalle 1787, hänen rakastajansa Grigori Potemkin rakennutti sittemmin kuuluisille kulisseille nimensä antaneita tekokyliä keisarinnan Ukrainaan suuntautuneen matkan varrelle.
Ukrainan roolin voi lukea jo venäjänkielisestä nimestä; se tarkoittaa reunalla olevaa aluetta. Sama logiikka on Baltian venäjänkielisessä nimessä Pribaltika. Pri-etuliite tarkoittaa edessä olevaa. Ukraina ja Pribaltika ovat olleet Venäjän suojavarustuksia. Baltia on itsenäistynyt, mutta se on yhä venäjäksi Pribaltika.
Ukraina ei ollut toisen maailmansodan synnyttämä satelliitti, vaan neuvostovalta vyöryi Ukrainaan tuoreeltaan. Maatalouden pakkokollektivointi 1930-luvulla vaati eniten uhreja, useita miljoonia talonpoikia, juuri Ukrainassa. Samaten Stalinin puoluepuhdistukset iskivät Ukrainaan hyvin verisesti. Kun natsi-Saksa vyöryi Ukrainaan, hyökkäys itään saikin sieltä paljon tukijoita.
Ukrainaa kutsuttiin Neuvostoliiton vilja-aitaksi. Ukraina oli alle kolme prosenttia imperiumin maa-alasta, mutta sen talous oli lähes viidennes neuvostotaloudesta. Neuvostojohtajista Nikita Hrushtshev ja Leonid Brezhnev olivat Ukrainassa syntyneitä etnisiä venäläisiä. Yhtään ukrainalaista ei neuvosto-Kremlin isännäksi päässyt.
Kun Neuvostoliitto hajosi 1991, muutos Ukrainassakin jäi pintapuoliseksi. Presidentit Leonid Kravtshuk ja Leonid Kutshma olivat takkinsa kääntäneitä "kierrätettyjä kommunisteja". Ukrainan kansannousussa onkin ensisijaisesti kysymys kansan kyllästymisestä läpimätään valtaan ja taloudelliseen ahdinkoonsa ja toissijaisesti länsi- ja itäosien vastakkainasettelusta.
50 miljoonan asukkaan Ukrainan puolidemokratia sopi hyvin Venäjälle. "Oranssi vallankumous" on jo tähän asti nähtynä merkittävin kansannousu Euroopassa yli vuosikymmeneen ja ehkä kauaskantoisin tapahtuma Berliinin muurin ja Neuvostoliiton sortumisen jälkeen. Tämän voi lukea Venäjän väliin jopa hysteerisistä lausunnoista. Uudenlainen Ukraina on Venäjälle poliittista dioksiinia.
Venäjän oma demokratia ja demokraattiset voimat voivat heikosti. Poliittinen, tiedotuksellinen ja yhä enemmän myös taloudellinen valta on putinilaisten käsissä. He eivät halua, että oranssivirus leviäisi Venäjälle. Samaa patoaa myös Valko-Venäjän diktaattori Aljaksandr Lukashenka, joka sanoi torstaina suoraan, mistä on kysymys. "Viime tapahtumat naapurivaltioissa ovat osoittaneet vahvan ja autoritaarisen vallan merkityksen vakautta säilyttävänä tekijänä. Heti kun viranomaiset alkavat osoittaa epäröintiä, passiivisuutta ja heikkoutta, tuhovoimat käyttävät sitä heti hyväkseen."
Venäjän ja Valko-Venäjän oppositioaktivistit ovat olleet viime viikot tiiviisti Kiovassa. Venäjän entisen varapääministerin, oikeistovoimien liiton SPS:n johtajan Boris Nemtsovin analyysin mukaan Putinin valta nojaa kalliiseen öljyyn, sen tuomaan talouskasvuun ja vakaaseen ruplaan, valtaviin kultavarantoihin ja tiedotusvälineiden, etenkin tv-kanavien, hallintaan.
"Ei ole epäilystäkään, että Ukraina on eurooppalainen maa. Venäjällä ei ole sellaista identiteettiä... Mutta toistan toistamasta päästyäni: valheeseen ja väärentelyihin nojaava valta sortuu ennen pitkää. Se on vain ajan kysymys. Ukrainassakin tämä näytti epätodennäköiseltä vielä hetki sitten", Nemtsov sanoi Porvarillinen aikakauslehti -nimisessä venäläislehdessä.
Mitä seuraa, kun ja jos opposition Viktor Jushtshenko voittaa tapaninpäivän uusintavaalit? Ukraina on taloudellisesti niin riippuvainen Venäjästä, ettei ainakaan hän halua katkaista välejä Kremliin. Enemmän on mietittävää Venäjällä sekä etenkin lännessä, niin EU:ssa kuin Natossakin. Jushtshenko on puhunut Ukrainan liittymisestä molempiin. Tämä näkymä kylmää niin itää kuin länttäkin.
Yhdysvaltain silloinen presidentti George Bush varoitti kesällä 1991 Kiovassa pitämässään puheessa Ukrainaa "itsemurhakansallismielisyydestä". Poika-Bush on veistetty eri puusta, mutta jos pitää valita Venäjän ja Ukrainan välillä, Venäjä kyllä vetää pidemmän korren.
EU:lle valinta on jo vaikeampi, ja Venäjän ärhentely unionille painaa vaakaa Ukrainan puolelle. Turkin jäsenyys olisi EU:lle jo suuri pala, mutta Ukraina olisi vielä suurempi. Inhorealistisesti ajatellen Ukraina on EU:llekin poliittista dioksiinia. Ukrainasta voi, tosin eri syistä, tulla sekä idälle että lännelle yhtä visainen pulma kuin aikoinaan Saksojen yhdistymisestä.
Asialla on myös historiallinen perspektiivi. EU, ja Nato, leviäisi Ukrainan jäsenyyden myötä lähelle Venäjän sydäntä. 1812 Napoleon löi kyllä Borodinon taistelussa Kutuzovin joukot ja valtasi Moskovan, mutta joutui lopulta vetäytymään. Natsi-Saksan joukot etenivät 1941 pikkuista vaille Moskovaan. Kiovasta on matkaa Moskovaan enää 764 kilometriä.