Savukosken Tanhuan kylässä syttyi tiistaina alkuillasta maastopalo. Pelastuslaitoksen mukaan palo oli saanut alkunsa salamasta, sillä Savukoskella riehui parin tunnin ajan raju ukonilma.
Alueella jatkunut rankkasade sammutti kuitenkin palon ennen kuin pelastuslaitoksen väki saapui paikalle. Palopaikka sijaitsi noin kuudenkymmenen kilometrin päässä Savukosken keskustasta.
Palossa tuhoutui noin kolme aaria metsää.