Voimakkaat ukonilmat saattavat häiritä juhannuksenviettoa huomenna, varoittaa Ilmatieteen laitos. Etenkin vesillä liikkujien kannattaa seurata säätilannetta ja -varoituksia.
Ilmatieteen laitoksen mukaan kovat ukkoset ovat huomenna mahdollisia varsinkin Etelä- ja Keski-Suomessa, Kainuussa sekä Pohjois-Pohjanmaan länsiosissa. Ukkoskuurojen ohessa saattaa esiintyä myös voimakkaita tuulenpuuskia.
Juhannuksena maahan virrannut kostea ja lämmin ilma luo otolliset olosuhteet ukkosille. Pahimmalta myräkältä voidaan kuitenkin vielä säästyä.
- Ilmakehän olosuhteet ovat otollisia voimakkaiden ukkossolujen muodostumiselle. Runsas pilvisyys saattaa kuitenkin estää pahimpien ukkoskuurojen synnyn, sanoo päivystävä meteorologi Jari Tuovinen.
Sunnuntaiksi ukkosten odotetaan siirtyvän Suomen itäpuolelle, mutta sunnuntai-illasta alkaen ukkosia voi nousta uudestaan maan lounaisosaan. Samalla voi esiintyä rankkasateita ja salamointia.
Osa kaupoista auki huomennakin
Alkuvuodesta vapautetut kauppojen aukioloajat pitävät liikkeiden ovet pidempään auki juhannuksena. Suurin osa S-ryhmän ja Keskon kaupoista on huomenna auki iltakuuteen saakka. Kaupat aukeavat kello 9:n ja 12:n välillä. Lidl-myymälät ovat huomenna kiinni.