Maanantaina aamuyöllä riehunut ukkonen aiheutti runsaasti sähkö- ja puhelinvikoja Etelä-Hämeessä. Hämeenlinnan seudulla salamat rikkoivat kymmenkunta sähkömuuntajaa. Pisimmät sähkökatkokset kestivät aina puoleen päivään saakka.
Hämeen Puhelin Oy:lle tehtiin maanantain aikana satoja vikailmoituksia. "Viat olivat yksittäisiä eivätkä isompien alueiden puhelinyhteydet katkenneet. Pääsimme tilanteeseen nähden melko vähällä, sillä salamointi oli todella runsasta kahteen otteeseen aamuyön aikana", Hämeen Puhelimen verkonhallintainsinööri Veijo Elo sanoi.
Ensimmäinen ukkosrintama ylitti Hämeenlinnan seudun kohta puolen yön jälkeen ja toinen vielä varhain aamulla.
Myös Lopen palokunnalla oli kiireinen yö. Puolen yön jälkeen salama poltti Kormun kylässä sauna- ja varastorakennuksen. Kello neljän jälkeen saivat räyskäläläisessä loma-asunnossa nukkuneet rajun herätyksen.
Lahden seutu pääsi vähemmällä. Lahti Energian toimialueen sähkökatkokset rajoittuivat muutamiin minuutteihin. Päijät-Hämeen Puhelimelle tehtiin aamupäivän aikana nelisenkymmentä vikailmoitusta. Asikkalan Vähä-Äiniöllä puhelinyhteydet olivat jonkin aikaa kokonaan poikki.