Ukko yli­ju­ma­lan his­to­ria ulottuu 7 000 vuoden taakse

Muinaissuomalainen Ukko ylijumala oli ihmishahmoinen säiden haltija ja ukkosen jumala. Häntä kunnioitettiin, hänen salamoitaan pelättiin ja häneltä pyydettiin apua.

Muinaissuomalainen Ukko ylijumala oli ihmishahmoinen säiden haltija ja ukkosen jumala. Häntä kunnioitettiin, hänen salamoitaan pelättiin ja häneltä pyydettiin apua.

Vanhimpana muotona ukkosen jumaluudesta tunnetaan kuitenkin suuri kotka, joka on lennellyt taivaalla kivikauden pyyntikulttuurien aikana ainakin seitsemän vuosituhatta sitten.

- Lintujumaluutta on esiintynyt eri kulttuureissa. Uralilaisten kielen sanojen perusteella Ukko ylijumalaa edeltänyt ukkoskotka voidaan jäljittää hämmästyttävän kauas, sanoo Turun yliopiston arkeologian emeritusprofessori, Unto Salo, 78.

Ukko ylijumalan merkitys on muuttunut eri aikakausina. Salo kertoo, että Ukko ylijumalasta on löytynyt yhtymäkohtia suomalais-ugrilaiseen metsästäjäjumaluuteen, hedelmällisyyden jumalaan sekä antiikin Kreikan Zeukseen tai roomalaisten Jupiteriin.

Unto Salo kirjoittaa Ukko ylijumalan historiaa uudestaan arkeologian, uskontotieteen ja kielitieteen keinoin. Hänen tutkimuksensa julkaistiin tammikuussa kansainvälisesti arvostetussa amerikkalaisessa monografiasarjassa.

Ukko ja Ilmarinen

Unto Salo kertoo, että ukkosenjumala Ukko saapui kantasuomalaisten ja saamelaisten taivaalle noin 2 400 eKr. idän aroilta Viron kautta. Ukkosenjumalan käsissä oli yleensä vasarakirves, jollaisia rannikolla asuvat kantasuomalaiset alkoivat valmistaa kiukaiskulttuurin aikana (2 400-1 200 eKr.).

- Uuden jumalan nimeksi tuli Ilmarinen tai Ilmamoinen, sillä sanaan ilma sisältyi myös taivaan merkitys. Kyseessä lienee käännöslaina indoeurooppalaisten ukkosenjumalan nimistä, sillä sanat Zeus ja Jupiter on myös johdettu sanasta taivas, toteaa Salo.

- Jumala-sanan alkuperäinen merkitys on kirkas tai loistava, jotka ovat taivaan ominaisuuksia.

Yhteistä on myös se, että Ukko, Ilmari, Zeus ja Jupiter kuvataan parrakkaina urhoina, miehekkään voiman symboleina. Zeus piti käsissään salamakimppua, Ilmarinen vasarakirvestä.

- Myytti ukkosenjumalasta viittaa myös alkutuleen, jonka Ilmarinen löi käärmesalamallaan olevaisuuden pimeässä alkumeressä. Hän oli tulen herra kuten Zeus.

Ukko jakaantui kahtia

Uusi jumaluuskäsitys liittyi uuden maailmankuvan syntyyn. Uutta jumaluutta tarvittiin, kun kantasuomalaisten elinkeinoiksi tulivat kaskeaminen ja karjanhoito. Viljelys vaati tulta, sadetta ja poutaa, joita uusi taivaanjumala hallitsi.

- Noin 500 eKr. alettiin valmistaa rautaa, ja Ilmarisesta tuli raudan jumala ja ukkosenjumaluus jäi Ukolle. Ilmarinen hallitsi tulta ja tuulta, joita tarvittiin pelkistettäessä rautaa malmista. Jumaluus jakaantui siis Ukon ja Ilmarisen kesken, kuvaa Unto Salo.

Ukko ylijumala muuttui maan hedelmällisyyden herraksi, johon liitettiin myös isällisiä ominaisuuksia. Ilmarinen taas tunnetaan Kalevalasta ihmetekoihin kykenevänä sankarillisena seppänä, joka takoi Pohjan Akalle sammon.

Ukko ja nymfi

Unto Salo siteeraa usein Mikael Agricolan tekstejä, joissa kuvataan suomalaisten jumalia. Agricolan teksteistä voidaan esimerkiksi päätellä, että Ukko vietti pyhiä häitä naisensa kanssa. Ukon naisesta on kuitenkin vain vähän tietoa.

- Nainen oli tiettävästi lähteiden, niittyjen ja rantojen asukas, lähteestä kohonnut nymfi, joka vietteli Ukon ja kesytti salaman.

Salon mukaan myytistä todistavat soikeat ukonkvartsista tehdyt tuluskivet 100-luvulta.

- Uusi tapa iskeä tulta tuluskivillä ja niiden muoto viittaavat ukon ja naisen yhdyntään.

Salo kertoo, että naiseen viittaavat myös paikkojen nimet, joissa esiintyy sana naara.

- Naara tarkoittaa huonomaineista naista eikä johdu verbistä naarata. Naara-nimiset sanat ovat usein vesistöjen - soiden, lampien, rantojen ja järvien - nimissä, jotka viittaavat nymfin asuinpaikkaan, Salo miettii.

- Tuluskiviä on usein löydetty vesistöjen läheltä. On ajateltu, että ne olisivat erämiesten hukkaamia, mutta ne voivat olla myös naiseen viittaavia uhrilahjoja, joiden toivottiin tuovan onnea, kun ne heitettiin veteen tai vetiseen paikkaan.

Tutkimustyö jatkuu

Muinaisuskontoja on Suomessa tutkittu paljon, mutta viimeaikainen tutkimus on painottanut erilaisten tieteenalojen tiiviimpää vuoropuhelua. Suomalaisista myyteistä ovat kirjoittaneet muun muassa Gabriel Porthan, Elias Lönnrot, E.N. Setälä, Uno Harva ja Martti Haavio.

Emeritusprofessori Unto Salo on työskennellyt Satakunnan museonjohtajana Porissa 14 vuotta ja Turun yliopiston arkeologian professorina 20 vuotta.