Hiki valuu virtanaan, mutta ei niin joutuisasti kuin entisten uittomiesten juttu latosaunan lauteilla Iin Rantakestilässä. Tilaa saunassa olisi vaikka isommallekin roikkaporukalle, mutta se ei löylyjä laimenna. Kuuma, kuuma siellä on...
Jos tohtii, selkänahkaansa voi vielä sivaltaa saunaisännän sitomalla ja pehmittämällä katajavihdalla.
Latosauna on osa Reino Liimatan Rantakestilään luomaa tukkilaismiljöötä. Latosaunan lisäksi pihapiiriin kuuluu kotaravintola ja "konttori". Pressun alla odottaa kokoamista Niittysaaresta tuotu uiton vanha majoitusrakennus. Toistaiseksi sauna ja tarjoilupuoli toimii tilausperiaatteella. Tarkoitus on viritellä tienoolle erilaisia uittoon liittyviä tapahtumia.
Paikka on mitä otollisin, sillä jos missä niin Iijoella on uitosta pitkät perinteet. Toisaalta samaa ideaa ei vielä ole muualla hoksattu. Harvassa paikassa siihen onkaan näin hyvät edellytykset. Paljon uiton historiaa on tosin ehditty jo hävittääkin taivaan tuuliin.
Ja sittenkään siitä ei ole niin kovin kauan kun viimeiset puut joessa huilasivat - 14 vuotta - vaikka nyt se tuntuukin kuin toiselta aikakaudelta.
Viimeinen erottelupäällikkö Eino Pekkala tunnustaa muistelevansa hieman haikeasti noita aikoja, mutta Paakkarin Jaakko, entinen uittojätkä tuntee vieläkin nahoissaan, kuinka rankkaa työ oli. Ei siinä helpolla päässyt. "Mutta työtä kyllä opittiin tekemään, oli pakko!"
Jatkuva kumu ja kolina
Molemmat asuvat yhä Alarannan kylässä, joka uiton aikana kuhisi ja kolisi elämää. Poikasena väärämerkkisenä uitossa pyörinyt Risto Liedes muistaakin juuri ne äänet, jatkuvan kumun ja huminan, joka kuului kauas. "Saisikohan sitä äänimaailmaa rakennetuksi mihinkään ikään kuin malliksi", hän miettii.
Miesten puhetta pitäisi oikeastaan seurata sanakirjan kanssa: mitä ne ovatkaan sestat ja tarakat, jölkkärit ja pönttöapinat?
Sen verran selviää, että jölkkäri jölkkäsi nippuja peräkkäin tarakkaan, jossa saattoi yhdellä kertaa kulkea Kemiin, Ouluun tai vaikka Varjakkaan 5 000 kiintoa puuta ja kaikki vain yhden veneen hinaamana. Mainittakoon, että yhteen autokuormaan mahtui tuolloin 70 kiintoa, joten hetkinen ... sehän tekisi silloin yli 70 kuorma-autollisen verran tavaraa.
Myöhemmin autot suurenivat ja tiestökin parani. Ratkaisevin edellytys puutavaran pyörille nostoon oli kuitenkin maatalous- ja metsätraktoreiden käyttö alkukuljetuksiin hakkuilta teiden varsiin. Teollisuus ryhtyi sitä paitsi käyttämään yhä enemmän raaka-aineenaan uittopuuksi lähes kelvotonta koivua. Kuivajoella uitto jouduttiin lopettamaan jo vuonna 1948, Kiiminkijoella vuonna 1958 ja Simojoella vuonna 1964. Iijoen vuoro tuli vuonna 1988.
Pekkala on paikallinen uiton legenda, eikä kai niin paikallinenkaan, koska mies ehti ennen Iijoelle tuloaan koluta muillakin pohjoisen uittotyömailla. Iijoella hän oli uiton loppumiseen saakka ja jäi historiaan viimeisenä erottelupäällikkönä.
Pekkala kaivaa kirjekuoresta nivaskan vanhoja valokuvia ja selostaa takitilleen jokaisen työvaiheen kulun. Eivät ne unohdu. Kotona olisi vielä video, jota sitäkin tulee silloin tällöin katsottua.
Rekoortti toi lisäansiota
Jostain syystä uiton hommissa tuppasi kaikista töistä syntymään kilpailu. "Porukat kilpailivat keskenään. Rekoorttin saamiseksi oltiin valmiita tinkimään ruoka- ja kahvitauoistakin. Paras porukka sai olla pisimpään töissä", muistelee Paakkari.
Työt tehtiin urakalla, joten rekoorttin metsästämisen ymmärtää, näkyihän se palkkapussissakin. Iiläisten lisäksi Iijoen uitto tarjosi töitä muillekin. Kesätöihin saatettiin tulla jopa Helsingistä saakka. "Ei ne kaikki täällä kyllä kauaa kestäneet..."
Väärä ja pönttö
Uitosta löysivät töitä ihan poikasetkin: he saivat hypätä pönttöön erottelemaan ohi virtaavia eri yhtiöiden puita toisistaan tai kipittää väärämerkkisenä korjaamassa tämän pönttöapinan erehdyksiä.
Väärä tienasi sitä paremmin, mitä enemmän pönttö teki virheitä ja päinvastoin: kaikki väärän pennoset miinustettiin pöntön ansioista. Niinpä väärän palkkapussi kasvoi yleensä samaa tahtia kuin syksy pimeni ... ja pöntön pieneni.
Vanhoja muistoja voi verestää tänään lauantaina Iin Rantakestilässä, jonka tukkilaismarkkinoilla on luvassa monenlaista aiheeseen liittyvää ohjelmaa tukkilaiskisasta tukkilaistansseihin. Tapahtuman ohjelmallisesta puolesta vastaava matkailun projektipäällikkö Heino Kuha muistelee, kuinka hänen nuoruudessaan tienoo oli tukkilaiskisojen aikaan pistettynä väkeä. Eikä silloin kilpailtu leikkimielellä - totinen tosi oli kyseessä.