Oikeusministeri Tuija Brax lupasi Kalevan haastattelussa keskiviikkona lisää resursseja rikosuhritutkimukseen. Lupaus on tervetullut, sillä uhrien asema väkivaltatapauksissa ja muissakin rikoksissa kaipaa osakseen nykyistä enemmän huomiota.
Suomi on tilastojen mukaan Euroopan väkivaltaisimpia maita. Se tarkoittaa samalla, että näiden rikosten uhreja on paljon. Jokaiselle heistä väkivaltakokemus saattaa tavalla tai toisella leimata koko loppuelämää. Uhri saattaa saada vähemmän ymmärrystä ja apua kuin häntä pahoinpidellyt.
Suurin ongelma ei tällä hetkellä liity korvausten saantiin sinänsä, sillä niiden maksaminen uhreille on vuoden alusta turvattu Valtiokonttorin avulla. Sen sijaan oikeusprosessit voivat pitkittyä niin, että se lisää myös uhrien henkistä koettelemusta.
Asia ei kuitenkaan ole rikosten kohteiksi joutuneille lopullisesti ohi vielä sittenkään, kun oikeudenkäynnit ovat ohi ja mahdollinen rahallinen korvaus saatu tai kun fyysiset jäljet ovat mahdollisesti hävinneet. Henkiset jäljet häviävät hyvin hitaasti, jos ollenkaan. Pahimmillaan käsillä on jonkinlainen "kerran uhri, aina uhri" -asetelma.
Uhrien asemaan paneutuminen ei onnistu ilman kunnollista tietoa siitä, mitä oikein tarvitaan. Oma lukunsa on perheväkivalta, joka on Suomessa aivan liian yleistä.
Braxin lupailema rahoitus toivottavasti saattaa tutkimuksen ja perustiedot
rikosuhrien tilanteesta ja tarpeista ajan tasalle. Sen jälkeen on kuitenkin otettava vielä toinen ja tärkeämpi askel: tiedot on muutettava käytännön toiminnaksi. Kysymys on asioista, joita pelkkä raha ei ratkaise.