Miespuolinen ystäväni ilmoitti menneensä naimisiin ja hankkineensa talon. Ja samaan syssyyn hän ryhtyi, suureksi huvikseni, myös eläkesäästäjäksi. Tuolloin (neljä vuotta sitten) olin vielä nuori hupakko ja pidin moista varautumista surkuhupaisten keski-ikäisten hommana. Taisin heittää muutaman ivankin, lempeän ystävälliseen sävyyn tietysti.
Sitten istahdin itse asuntolainallisen penkille. Pankkineidin mukaan heidän pankkinsa lainaehtoihin kuului myös se, että toinen lainanottajista ryhtyy säästämään vähintään 50 euroa kuussa eläkevuosiaan varten. Itse vähän karsastin, toinen oli touhuun halukkaampi.
Mutta bisnesälyinen ammattilainen pisti kovat piippuun ja näytti "ihan vaan esimerkin vuoksi" väläyksen niistä huimista summista, jotka tulisin saamaan varsinaisen eläkkeeni päälle. Jos siis aloittaisin ihan heti. Tai seuraavan vuoden alusta.
Summa oli lähes kaksi kertaa suurempi, kuin hieman vanhemmalla vierustoverillani. Mahtavaa! Mikä eurojen kilinä! Eikä siinä vielä kaikki: säästämisen saa verovähennyksiin ja nettipankissa voi seurata eläkesäästöjensä kertymistä ja heilautella rahojaan rahastosta toiseen.
Siitä alkoi kilpavarustelu. Varsin pian ryhdyin uhkapeliin eläkevuosieni leivänpäällisten kanssa ja siirsin eurojani parhaaksi katsomiini rahastoihin. Seurasin päivittäin niiden kehitystä pörssisivuilta ja ihastuin Suomen Kuvalehteen kirjoittavan Karo Hämäläisen kansantajuiseen tyyliin, jolla hän käsitteli näitäkin asioita. (Sama mies kirjoittaa myös lastenkirjoja, joten hän taitaa taitaa simppelin tyylin.)
Eläkesäästäjä ja ylpeä siitä!
Alkuinnostuksen jälkeen nettipankissa ramppaaminen on hiipunut. En enää tismalleen muista, missä rahastoissa roposeni makaavat. Teen tapahtumakyselyn ja siirtoja enää vain kerran viik... kahdessa kuukaudessa, jos tilanne ei näytä hälyttävältä.
Vaikka eläkesijoitukseni on toisinaan saldoltaan suurempi kuin käyttötilini, vielä ei voi suunnitella pitkiä reissuja sitten 2040-luvulla. Tämänhetkisten säästöjen perusteella saisin kuukaudessa vajaan kympin ekstraa.
Vanhempi työkaveri otti taannoin läksiäisissään puheeksi eläkesäästämisen. Mies yllättyi, kun pöydällisen juniorit, minä ja eräs toinen nuorekas, olimme uskoneet ropomme petollisen laitoksen huostaan. Hän ei nimittäin säästä, koska ei luota pankkeihin. Pettävät kuitenkin.
Tällä syntyvyydellä ei auta kuin luottaa, kun eläkejärjestelmä kuuluu tulevaisuudessa horjuvan. Senkään varaan ei voi laskea, että me, nykyisin hedelmällisessä iässä olevat sukupolvet, jaksamme pukata tenavia siihen tahtiin, että omille eläkkeillemme riittää maksajia. Sukanvarressa sentit eivät pysyisi.
Se mahdollisuus tietysti on, että jos uusia sukupolvia ei ala tulla, ongelmasta selvitään nostamalla eläkeikää nostamisen peräänkin niin, että suurin osa meistä lähtee työpaikaltaan viimeisen kerran jalat edellä.