Uhkaava met­sä­pa­lo Suo­mus­sal­mel­la

Metsäpalo tuhosi noin yhdeksän hehtaaria nuorta metsää Suomussalmella Kainuussa myöhään eilen illalla. Metsäpalon pelättiin yltyvän aamulla, mutta tuuli ei yltynyt ja tilanne saatiin hallintaan aamuyön aikana.

Kainuun pelastuslaitoksen Ylä-Kainuun päällystöpäivystäjä Juha Nuorala kertoi aamulla palopaikalta, että pieniä pesäkkeitä kyti yhä siellä täällä. Jälkisammutusta ja -vartiointia paikalla jatkettiin aamupäivään saakka.

Maastopalo syttyi ilmeisesti salamaniskusta. Palopaikka sijaitsee noin 15 kilometriä Juntusrannasta etelään. Palopaikkaa ympäröi mänty- ja kuusimetsä, sekä yhdeltä suunnalta suo. Kangasmaasto on nyt kuivaa, ja palaa helposti.

Nuoralan mukaan sammutustöitä vaikeutti pahasti se, että palopaikan lähellä ei ole vettä. Lisäksi lähimmälle tielle on paikalta matkaa noin puoli kilometriä.

Paikalla oli useiden kuntien paloyksiköitä ja yhteensä noin 20 palomiestä.

Ilmoita asiavirheestä