Talonrakennusprojektiin ryhtyvä tietää, että edessä tulee olemaan vähintään kuukausia kestävä stressaava elämänjakso.
Vaikka rakennuttaisi avaimet käteen -periaatteella, on itse tehtävä lukuisia päätöksiä sekä ymmärrettävä niiden vaikutukset. Päätökset merkitsevät jotain - enimmäkseen paljon - myös rahassa.
Rakentamisessa eniten päänvaivaa aiheuttaa tekniikka, sillä sitä uppoaa tahdosta riippumatta myös tavalliseen, uudet normit täyttävään asuintaloon uskomaton määrä.
Rakennusprojektin loppusuoralla kasvaa uusi stressin aihe. Miten paljon uutta opittavaa onkaan taas edessä, kun se paljon mainostettu "jouluksi kotiin" koittaa.
On lankaa ja langatonta, ohjauslaitteita ja päähän päntättäviä koodeja.
Sähköpiirustukset ovat kuin hämähäkinverkkoja, ja rakennusvaiheessa näyttää siltä, että talon eristysmateriaalina aiotaan käyttää sähköjohtoja.
Trendikäs langattomuus tarkoittaa sitä, että seinälevyn takana leviää piuhaa kuin kattilasta nostetussa spagettivyyhdissä. Piuhakimppujen päät herättävät aavistuksen, että tähänkin ilmeisesti tullaan liittämään käytön opettelua vaativa laite. Uudessa talossa toimii nappia painamalla enää vain vessan pytty.
Maanantain Kalevassa esiteltiin oululaisen kerrostalon aulaan asennettua kosketusnäyttöön perustuvaa ilmoitustaulua. Juttu herätti stressiasteikolla punaista näyttävän rakentajan haaveilemaan ajasta, jolloin talon ohjaus olisi yhtä helppoa koskettelua.
Selkeä näyttö ilmoittaisi, mitä on tapahtumassa lämmityksen, ilmanvaihdon ja valaistuksen suhteen, kun olosuhteet muuttuvat sään ja vuorokauden ajan mukaan.
Koskettamalla saisi lisätietoja ja ehkä vaihtoehtoja, jos haluaa vaikuttaa automaattiseksi säädetyn talotekniikan hallintaprosessiin. Ei enää mitään erillisten laitteiden säätöjä, vaan talo "haistelisi" itseään ja kertoisi siitä asukkaalle.
Älytaloja, joita voi ohjata myös kännykällä, on rakennettu 1980-luvulta asti Suomessa, mutta vakuuttavaa kokonaispakettia ei ole osunut kohdalle.
Olisiko sellainen tulossa ubiikin Oulun kehitystyön yhtenä sovelluksena? Ubiikki Oulu lupaa ympäristöön sulautunutta tekniikkaa, joka on vaivatonta ja josta on pelkkää iloa ja hyötyä.
Viime aikoina tekniikan ammattilehdissä on tullut eteen laajoja reportaaseja oululaisesta kännykkäkeksintöjen jälkeisestä uudesta buumista, jossa keksintöjä viedään jo laboratorioista yritysten tuotteiksi.
Ottaisin mielelläni talooni sellaiset lukot, jotka tunnistaisivat minut ja ovet aukeaisivat katsomalla. Ottaisin talostani virtuaaliversion, jossa voin liikkua kuin oikeasti ja käydä säätämässä lämpöä tai iltavalaistusta sisällä ja pihalla näyttöä koskettamalla.
Samaa vaivattomuutta pakastimen sisällön hallintaan, television katseluun, elokuvien vuokraukseen ja palvelujen ostoon, kiitos. Yksi näyttö, jonka takana toimisi ympäristööni älykkäästi sulautettu tekniikka.
Helpon asumisen aika ilman juuri mitään laitteita oli suomalaisen kyläyhteisön arkipäivää vielä viime vuosisadalla.
Nyt kun kylä on maapallon kokoinen, naapuri ja työkaveri kenties pallon toisella puolella ja kylän raitti on bittivirtaa, on suuri haaste päästä yhtä helppoon elämään.
Oulun yliopiston ja kumppanien laboratorioissa eletään jo uuden ajan kultakuumetta, jonka pitäisi poikia huimasti uusia yrityksiä ja työpaikkoja seudulle.
Kun luvassa on työn ja arjen pyöritystä tukevia innovaatioita, pitää toivoa vain pökköä pesään. Ja lisää rahoittajia hankkeille.
Sillä, miten yliopisto pärjää, on vaikutuksensa koko kaupungin tunnelmaan ja tulevaisuudenuskoon. Ilahduttavan monet ovatkin jo osoittaneet sitoutumishalunsa osallistumalla haastekampanjaan, jolla kerätään varoja yliopistolle.