Vaikka Tarja Halonen on pitänyt tiukasti kiinni presidentin valtaoikeuksista, hän on tosiasiassa arkipäiväistänyt presidentti-instituution nykyisen perustuslain hengen mukaiseksi.
Jos joku odotti, että Tarja Halonen lausuisi viimeisessä tasavallan presidenttinä pitämässään uudenvuodenpuheessa jotain järisyttävää, hän pettyi.
Halonen oli uskollinen presidenttivuosiensa aikana omaksumalleen linjalle. Niinpä hänen puhettaan voi luonnehtia tyypilliseksi Haloseksi.
Hän nosti esille samoja arvokysymyksiä, joita hän on tavalla tai toisella käsitellyt pitkin virkauraansa. Näitä ovat globalisaatio, kestävä kehitys, YK, tasa-arvo, suvaitsevaisuus ja syrjäytyminen.
Halosen painotukset ja tapa käsitellä asioita heijastavat perustuslain presidentille linjaamaa roolia. Presidentti on enemmän arvoja esiin nostava johtaja kuin päivänpolitiikan vaikuttaja.
Tarja Halosen tie tasavallan presidentiksi oli ohdakkeinen. Olihan hän ensimmäinen nainen joka nousi valtion johtoon.
Hän oli monella tavalla erilainen kuin edeltäjänsä. Hän eli avoliitossa, meni naimisiin vasta presidenttiaikana. Hänellä oli lapsi aikaisemmasta suhteesta. Hän ei kuulunut kirkkoon ja oli toiminut seksuaalista tasa-arvoa edistävän Setan puheenjohtajana.
Halosen oma elämä ja arvot osuivat kuitenkin hyvin yksiin suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtuneen muutoksen kanssa.
Tästä kaikesta Halonen tullaan muistamaan. Mutta mitä jää perinnöksi hänen tekemisistään presidenttinä?
Hän ei ole Paasikivi, joka luotsasi maan sodan raunioista; ei Kekkonen, joka luovi idän ja lännen suurvaltapolitiikan puristuksessa; ei Koivisto, joka lännetti Suomen; eikä Ahtisaari, jonka rauhanteot palkittiin Nobelilla.
Halonen jatkoi idänpolitiikassa jo Paasikiven aloittamaa varovaista linjaa. Venäjän johtoon hän loi hyvät suhteet, mutta kovin kouriintuntuvia tuloksia ei sillä suunnalla ole saavutettu hänen presidenttiaikanaan.
Venäjä on ollut suomalaispoliitikoille arka asia. Sen paremmin Halonen kuin hänen edeltäjänsäkään eivät ole rohjenneet ottaa kantaa Venäjän sisäisiin ongelmiin.
Venäjän äskettäisten duuman vaalien vaalivilpit ja niitä seuranneiden mielenosoitusten kovakourainen tukahduttaminen olisivat antaneet aihetta kritiikkiin. Perinteen mukaisesti Suomi ei halua olla tuomari naapurimaitaan koskevissa kysymyksissä.
Venäjä-suhteet eivät ole enää niin kuin Kekkosen aikana valtionpäämiesten kahdenkeskisten tapaamisten varassa. Suomi on osa EU:ta ja Suomen ja Venäjän suhteet osa laajempaa eurooppalaista yhteistyötä.
Vaikka Halonen on ollut varsin aktiivinen YK:n suuntaan, suuria saavutuksia ei siltäkään taholta ole kirjattavissa. Kansainvälisen tapaamisen saaminen Suomeen olisi nostanut profiilia, mutta niitä ei ole ollut.
Presidentin perustehtävästä, ulkopolitiikan hoidosta, jää mieleen yksi asia: suhteet Yhdysvaltoihin eivät ole olleet lämpimät.
Vaikka Halonen on pitänyt tiukasti kiinni presidentin valtaoikeuksista, hän tosiasiassa arkipäiväisti presidentti-instituution. Se tapahtui hänen presidenttiaikanaan kahta tietä: sekä perustuslakia muuttamalla että presidentin oman persoonan avustuksella.