Hys, nyt hiljaa. Dan-kollegiolla on asiaa. Kaksi herraa tummissa puvuissa seisoo vakavina Kasarmi kakkosen kellarissa Hiukkavaarassa, ja judokat valkoisissaan kääntyvät kuuntelemaan.
"Monissa budolajeissa katakisoja on järjestetty iät ja ajat, ja judossakin kyllä Yhdysvalloissa, mutta Euroopan Judounioni aloitti katamestaruuskilpailut vasta vuonna 2005", aloittaa Jaakko Hannula.
"Nyt kilpaillaan Suomen mestaruuksista ensimmäistä kertaa."
Hannula on aisaparinsa Staffan Lindgrenin kanssa tullut Oulun Judokerhon kerhohuoneeseen kertomaan lauantain SM-kisaan osallistuville, mitä katoja eli muodollisia liikesarjoja arvioiva tuomaristo heiltä odottaa. Miehet puhuvat japania.
"Ukemin täytyy olla siisti ja hallittu."
Ahaa.
"Uke pysyy sen verran jäykkänä, että kantapäät pysyvät matossa."
Vai niin. Onneksi kellari on täynnä suomentajia.
Katat esitetään pareittain. Kysymys on taistelusta, jossa kyse on katan suorittajan eli torin reaktiosta vastustajan eli uken toimintaan. Esteettisine arvoineen kata on pykälän syvällisempää kuin tavallinen kilpajudo, ja osin siksi varttuneempien harrastajien laji. Merkitystä on silläkin, etteivät paukkuvat polvet ja nuljuvat nilkat joudu yhtä kovaan rääkkiin.
Ja ai niin - ukemi on alastulo.
Lyhyen kilpailuhistoriansa aikana katan arvosteluperiaatteet ovat hakeneet muotoaan, ja hakevat edelleen, Staffan Lindgren selittää. Tuomareilla on kyllä kourassaan virhepistelomakkeet, mutta koko katan yleisilmettä - oikeellisuutta, sujuvuutta, rytmiä - arvioidaan positiivisella asteikolla.
"Selkeällä, judollisella talonpoikaisjärjellä pärjää", Jaakko Hannula pistää väliin.
"Varpaan asento ei saa ratkaista koko kisaa."
Sen sijaan tekniikan unohdus on huonompi juttu, Lindgren muistuttaa.
"Jos lyö tyhjää, tehkää edes jotain", hän neuvoo.
Oulun judokerholaiset, ensimmäisten SM-kisojen isännät, ovat valinneet kisaan 7-8 katasta ne keskeisimmät: nage-no-katan eli heittojen liikesarjan, katame-no-katan eli sidontojen, lukkojen ja kuristusten liikesarjan sekä kime-no-katan eli itsepuolustusliikesarjan.
Lindgren kaivaa kannettavansa uumenista esimerkkivideot kaikista kolmesta. Romanilaisparin kultasuoritus tämän vuoden EM-kisoissa Maltalla herättää ihastuksen henkäyksiä valkopukuisissa. Oppisipa joskus yhtä hyväksi.
"Voi miten helpon näköistä", huokaa Jigotain Maarit Kallio, koko kilpailijajoukon ainoa nainen.
"Tuolla yltäisi näissä kisoissa ehkä kolmanneksi", hörötetään takarivissä.
"Yhtä laihoja kuin mäkihyppääjät."
Pöydän ääressä kisatalkoolaisten nuorinta polvea naurattaa. Juniorit on pestattu vääntämään ruispaloista, tomaatista, kurkusta ja juustosta myytävää kanttiiniin, ja syytä onkin. Tässä tulee vielä nälkä.
Salin puolelle kaikki hiippailevat sukkasillaan, pukumiehetkin. OJK:n puheenjohtaja Matti Tieksola kutsuu riviin tuomariston ja valkopukuiset mustissa vöissään ja toivottaa koko judoperheen tervetulleeksi. Idea SM-kisoista alkoi itää veteraanien MM-kisareissulla vuonna 2002, ja nyt ollaan tässä.
Tikkurilan Jouni Korkka ja Marko Kallio saavat kunnian astella ensimmäisinä tatamille esittämään kime-no-katansa, ja pelin henki selviää. Rävähtämätön tuijotus, hillityt, hallitut ja loppuun saakka harkitut liikkeet päättyvät räjähtäviin hyökkäyksiin ja huutoihin. Alakynteen jäänyt uke taputtaa tai tömistää tatamia, omaa tai torin jalkaa ja pääsee pinteestä.
OJK:n Mikko Pohjonen laskee kolmannessa parissa puisen miekkansa tatamille kädet täristen. Kymmenminuuttisen päätteeksi punaisena puhkuva mies ei myönnä, että jännitti.
"Voima se vain pakottaa", hän virnistää.
"Olen yrittänyt lyödä Mattia (tori Tieksolaa) jo puolitoista vuotta, enkä ole vieläkään osunut", hän jatkaa ja vakavoituu sitten.
"Keskittymistä se vain on. Jos ajatus karkaa puoleksi sekunniksi, koko liike on pilalla."
Kime-no-katan ensimmäisiksi Suomen mestareiksi selviävät lopulta XXXXX ja XXXXX. Katame-no-katan voittivat XXXX ja XXXX ja nage-no-katan XXXX ja XXXX.