Itärajan taakse jääneet kylät ihmisineen ja heidän tarinansa ovat aina kiehtoneet kuusamolaisen Tyyne Vanhasen mieltä. Itsekin lähellä rajaa asuneena ja kulkeneena hän on pannut tarinoita muistiin ja ylös myös kirjaksi asti.
"Ohtavaaran päästä näkee Sallaan päin kauas; Venäjän rajan taakse, josta näkyvät Särkitunturi, Rohmoiva ja Sallatunturi, jonka takana Kuolajärvi. Välille mahtuu paljon selkosia ja kyliä. Kyliä ei enää ole olemassa ja niissä asuneet ihmiset ovat jo vähissä",Tyyne Vanhanen kertoo omakustanteena julkaisemassaan kirjassa.
Wanhoja kuvia ja tarinoita wanhasta Kuusamosta ja Sallasta -kirjasessaan Vanhanen kertoilee myös omaan elämäänsä liittyvistä paikoista kuten Käylän seuduista.
Vanhanen, 66, on aina mielellään kuunnellut vanhempien ihmisten muisteluita ja tarinoita. Siitä tulikin idea panna tarinoita myös ylös. Pienen kirjasen Käylän ja Juuman seudun kesämatkailusta vuosisadan vaihteessa hän teki vuosia sitten. Vanhasen äidin isä olikin kuulu Käylän Iikka eli Iikka Mustonen, joka vei turisteja laskemaan koskia.
Neljä vuotta sitten Vanhanen pääsi jututtamaan nyt jo edesmennyttä Taunoa Päiväniemeä. Hän muisti tarkasti Sovakylän ihmiset; sen mistä taloihin haettiin emäntä ja millainen tämä oli luonteeltaan.
"Panin kaikki hänen kertomansa ylös ja siitä tulikin sitten idea alkaa kirjoitella asioita kirjaksi."
Vanhanen itse on Rontinvaarasta. Isä kaatui sodassa, mutta ehti sitä ennen nähdä Tyyne-tyttären kerran. Kiestingin rintamalta hän sai päiväksi tulla tyttären ristiäisiin.
Pappi oli tulossa siunaamaan kaatuneita sotilaita ja samalla hän sitten kastoi vastasyntyneenkin. Kastepaikalle lapsi matkasi isoisänsä eli ukon selässä olevassa kontissa veneessä järven yli.
"Äiti pelkäsi koko ajan, että lapsi tipahtaa sieltä kontista, kun ukko seisoi veneessä", Vanhanen kertoo.
Nimensä tyttövauva sai kosken rannalla. "Lapsena sain aina kuulla ihmisiltä, että sinäkö olet se kuusen juurella ristitty", Vanhanen sanoo.
Vanhasella on aina ollut kiinnostusta vanhoihin tarinoihin. Eläkkeelle pääsy antoi sitten aikaa paneutua asiaan, vaikka muitakin harrastuksia on.
Matkustaminen niin Etelä-Suomessa kuin Lapissa vie Vanhasten aikaa. Lasten luona he saattavat viipyä kesäaikaan kuukauden kerrallaan.
Tyyne Vanhanen uskookin, että kirja olisi valmistunut vuodessa eikä neljässä, jos kotona olemista olisi ollut enemmän. "Nyt olen tyytyväinen, kun sain kirjan aikaan. Hauskaa sen tekeminen on ollut."
Viime vuosina Vanhaset ovat viettäneet paljon aikaa Helsingissä. Vanhanen sanoo ihastuneensa pääkaupunkiin. "Siellä en tunne itseäni vangituksi sillä lailla kuin Kuusamossa, vaan tunnen saavani olla vapaa."
Vaikka Vanhanen ei enää tunne itseään ronttilaiseksi, kaipuuta Ronttiin on, varsinkin kesäisin. Siellä oleva talo on tärkeä paikka myös lapsille.
14-vuotiaana Rontista piiaksi Ouluun lähtenyt Tyyne Vanhanen sanoo elävänsä nyt hyvää aikaa. Vaikka hän mielellään kuuntelee tarinoita vanhoista ajoista, ei hän kaipaa mistään niistä nykyaikaan.
"Elän hyvässä kodissa, saan kulkea ja iloita musiikista ja tanssista. Nyt on elämässä se helpoin aika menossa, kun suurimmat vastuut ovat takana. Eikä kenellekään tarvitse enää olla mieliksi."