Kukat, linnut ja ihmisvartalot ovat taiteessa varsin tuttuja, joskus jopa tylsiä aiheita. Harvalla on niistä mitään mielenkiintoista, saati sitten uutta sanottavaa. Päivi Pussila on kuitenkin lähtenyt rohkeasti ja - todetaan se jo nyt - perin onnistuneesti taiteilemaan näillä perinteisillä elementeillä, vieläpä realistiseen tyyliin.
Vaikka töiden aiheet ovatkin päällisin puolin maanläheisiä ja arkisia, on taiteilija synnyttänyt niiden ympärille vahvaa tunnelmaa, joka houkuttelee näkemään maalipintaa syvemmälle. Kädet kertovat asennollaan koko ihmisestä, ja tavallisessa varpusessakin on draaman ainekset.
Pääosin teokset koostuvat useammasta taulusta, jotka yhdessä tekevät teoksista kokonaisia paitsi merkityksiltään, myös kauneusarvoiltaan. Varpusparvesta voi ostamalla erottaa yksilön, mutta siitä kärsii kokonaisuus, ja ennen kaikkea yksinäinen varpunen.
Teosten ytimen löytäminen on vaivatonta tiukan rajaamisen ja turhuuksien karsimisen ansiosta. Esimerkiksi Valtimot lyö -teoksen rajatut ihmiskehon osat rinnastuvat luonnollisesti ja helpon tuntuisesti ruusuihin kaikkine merkityksineen. Pussilan taide on samanaikaisesti helppoa, kaunista ja suhteellisen monitasoista.
Yksi näyttelyn parhaista piirteistä on kuitenkin aivan muualla kuin teoksissa itsessään. Vain harvoin tapaa näin hillittyä ja tyylikästä esillepanoa, varsinkaan gallerioissa, joissa määrä selättää laadun turhan usein.
Nyt maalausten sarjamaisuus luo luonnollisia kokonaisuuksia, joille on ymmärretty antaa tilaa.