Pääkirjoitus

Tyy­li­käs vastaus ul­ko­mi­nis­te­riöl­tä

Suomi vastasi torstaina Venäjän noottiin, jossa pyydettiin selvitystä siihen, toimiko Suomen Pietarin-pääkonsulaatin konsuli asianmukaisesti avustaessaan autonsa takakontissa Suomeen viisivuotiaan pojan, jonka hänen äitinsä puolestaan oli kuljettanut Venäjälle edellisvuonna.

Suomi vastasi torstaina Venäjän noottiin, jossa pyydettiin selvitystä siihen, toimiko Suomen Pietarin-pääkonsulaatin konsuli asianmukaisesti avustaessaan autonsa takakontissa Suomeen viisivuotiaan pojan, jonka hänen äitinsä puolestaan oli kuljettanut Venäjälle edellisvuonna.

Vastauksessaan Suomen ulkoministeriö totesi, että konsuli toimi kuten hänen kuuluikin: auttoi ulkomailla olevaa Suomen kansalaista. Konsuli oli toiminut itsenäisesti, kertomatta suunnitelmistaan etukäteen. Ministeriö myös totesi, ettei menettelyä voi pitää mallina vastaavien tapausten hoitamiselle. Venäjälle esitettiin vastauksessa toivomus liittymisestä lapsikaappauksia koskevaan Haagin sopimukseen.

Ulkoministeriön vastaus oli tyylikäs. Mukana olivat kaikki oikeat elementit. Ensinnäkin Suomi, kuten kaikki muutkin maat, koettavat kykyjensä mukaan huolehtia ulkomailla olevien kansalaistensa eduista ja hyvinvoinnista. Aivan samalla tavalla toimii Venäjäkin.

Toiseksi Venäjälle todettiin, ettei lasten kuljettaminen henkilöautojen takakonteissa sentään ole virallisen Suomen ohjeistama tapa toimia. Ja kolmanneksi Venäjän liittymisellä lapsikaappaussopimukseen saataisiin vastaavia tapauksia varten laajasti hyväksytty ratkaisumalli. Noottien vaihdon ja keskinäisen diplomaattisen saivartelun sijaan voitaisiin keskittyä itse asiaan. Viime kädessä kyse on kuitenkin lapsen edusta, ei valtioiden välisten suhteiden monimutkaisuuksista.

Itsenäinen valtio toimii juuri noin. Ei kumarrella, mutta ei pyllistetäkään naapurille. Kyllä ovat ajat muuttuneet. Voi vain arvailla, mikä olisi ollut tapahtumien kulku, jos pikkupoika olisi tuotu Suomeen vastaavalla tavalla esimerkiksi 1970-luvun loppupuolella. Luultavasti aiheesta olisi vaiettu, konsulia rangaistu ankarasti ja poika palautettu pikapakettina takaisin.

Venäjän pitäisi tarttua tarjoukseen ja ryhtyä valmistelemaan lapsikaappaussopimukseen liittymistä. Se olisi oikea teko, ja säästäisi vastedes monelta harmilta.

Venäjä on suuri maa ja sillä on mahdollisuutensa painostaa muita silloin, kun se katsoo etujensa niin vaativan.

Kun kyseessä on lapsi, joka joutuu jo kärsimään vanhempiensa eripurasta, ei tämän pitäisi enää joutua byrokratian, valtioiden välisten poliittisten suhteiden tai kankeiden diplomaattisten käytäntöjen uhriksi. Kyse ei ole arvovallasta, ainoastaan inhimillisyydestä.