Tyttöjen sukuelinten silpominen on silkkaa väkivaltaa. Tavoitteena on oltava sen juuriminen pysyvästi. Maahanmuuttajien yhteisöillä itsellään on asiassa päävastuu, mutta myös suomalaisen yhteiskunnan pitää suojella nuoria jäseniään.
Tyttöjen sukuelinten silpominen on perinne, jolle ei ole yhtään hyväksyttävää perustetta. Kyse on pieniin lapsiin sekä nuoriin kohdistuvasta väkivallasta, jota pitkäkään perinne ei pyhitä. Tästä huolimatta silpominen on arkea osassa Afrikkaa mutta myös siellä täällä Lähi-idässä ja Aasiassa.
Silpomisessa tytön tai naisen ulkoiset sukuelimet leikataan osittain tai kokonaan tai niitä vahingoitetaan ilman lääketieteellistä syytä. Toimenpide on kivulias ja usein vaarallinen ja se vaikuttaa uhrin elämään pysyvästi.
Maahanmuuton kasvettua myös Suomessa on yhä enemmän tämän väkivallan uhreja. Heitä on noin 10 000, arvioidaan keskiviikkona julkistetussa, silpomisen vastaisessa toimintaohjelmassa. Ohjelman takana ovat muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL sekä sosiaali- ja terveysministeriö.
Raportin havahduttavin tieto on se, että Suomessa on 650–3 100 silpomisvaarassa elävää tyttöä. Arvio vaihtelee sen mukaan, lasketaanko mukaan myös toisen polven ulkomaalaistaustaiset tytöt. Vaara joutua väkivallan kohteeksi on todellinen, ja siksi siihen pitää reagoida.
On epäilyjä, että silpomisia olisi tapahtunut Suomessakin. Yleensä tytöt kuitenkin viedään operaatiota varten vanhempien lähtömaahan.
Silpominen on Suomen lain mukaan rikollista. Teko arvioidaan pahoinpitelyksi tai törkeäksi pahoinpitelyksi. Rikollista se on myös silloin kun se toteutetaan Suomen rajojen ulkopuolella, jos kohteena on Suomessa pysyvästi asuva henkilö.
Huomionarvoista on, ettei silpomista ole kriminalisoitu Suomessa erillislailla. Suomi kuuluu tässä EU:n vähemmistöön, jossa ovat myös Romania, Puola, Slovenia ja Hollanti. Suomen lisäksi näistä maista vain Hollannissa on merkittävästi maahanmuuttajia.
Tutkimustenmukaan kieltävä laki on kannustanut perinteestä luopumiseen. Toisessa vaakakupissa on toisaalta arvio, jonka mukaan toisinaan kriminalisoinnin seuraus voi olla ilmiön painuminen maan alle. Jos oletus kuitenkin on, että silpomisen kieltävä laki edes jossain määrin vähentää väkivaltaa, se on syytä säätää meilläkin.
Ulkopuolista painetta siis tarvitaan, mutta kokemusten perusteella muutos on pysyvintä, jos se lähtee yhteisöjen sisältä.
Toimenpideohjelma suosittaakin kulttuuritulkkien kouluttamista. Jos tytön tai hänen perheensä neuvojana tai tukena on ihminen, joka tulee samasta kulttuuritaustasta, valistus menee luontevammin läpi.
Toisin kuin usein oletetaan, silpomisessa ei ole kyse islamin perinteestä. Monessa Afrikan maassa silpomista tapahtuu myös kristittyjen joukossa. Kyse on ikivanhasta, kieroutuneesta naisen tai perheen kunniaan liitetystä perinteestä.
Silti myös uskonnolliset johtajat voivat vaikuttaa ryhmänsä piirissä eläviin kulttuuripiirteisiin. Suomessa katse kääntyy etenkin islamilaisiin yhdyskuntiin.
On erinomaista, että helsinkiläinen imaami Omar Mohamed Hussein näyttää esimerkkiä ja on lähtenyt mukaan kampanjaan silpomisen lopettamiseksi.