Ihanat tytöt – se oli välitön tunne, mikä heräsi luettuani Demi-lehden lukijoiden tempauksesta lehden verkkokeskustelussa. Hetero Pride -marssin innoittamana tytöt olivat, suoraan sanoen, panneet halvalla homofobian kourissa kärvisteleviä.
Hetero Priden kritiikin ydin oli, että seksuaalivähemmistöt saavat nykyään liikaa näkyvyyttä ja uhkaavat näin heteroenemmistön identiteettiä ja elämäntapaa.
Demin lukijat ehdottivat heteroiden näkyvyyden lisäämiseksi TV-ohjelmien nimien muokkausta heteropitoisemmiksi: Elämä heterolle -konsertti, Rakas, sinusta on tullut hetero, Hyvät ja huonot heterot, The Voice Of hetero, Heterot kuntoon, Jyrki Sukula, Tartu heteroon.
Demin lukijat eivät tarttuneet ensimmäistä kertaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asiaan.
Aikaisemmin he tekivät aloitteen lehden toimitukselle, ettei se seurusteluasioista kirjoittaessa käyttäisi sukupuolisidonnaisia ilmaisuja kuten poika- tai tyttöystävää, kun yhtä hyvin voi puhua murusta, kullasta, rakkaasta tai ihastuksesta.
Sellaiseen tekstiin pystyy samaistumaan, oli sitten hetero, lesbo, homo tai transsukupuolinen. Kenenkään ei tarvitse tuntea itseään ulkopuoliseksi.
Syyskuinen Hetero Pride -mielenosoitus oli pienen piirin älähdys, jonka sanomasta harva lämpeni, mutta kyllä sellaisia kommentteja kuulee, että seksuaalivähemmistöt pitävät turhan paljon ääntä itsestään.
Näkemyksen esittäjät sanovat hyväksyvänsä seksuaalivähemmistöt, mutta eivät pidä siitä, että nämä tuovat seksuaalisen suuntautumisensa esille. Samojen ihmisten mielestä heterotkaan eivät tee numeroa suuntautumisestaan.
Jotenkin me heterot onnistumme ummistamaan silmämme siltä, kuinka heterolta maailma todella näyttää.
Monessa työ- ja harrastusyhteisössä seksuaalivähemmistöön kuuluvaa ympäröi yhä vaikenemisen kulttuuri ihan tavallisissa asioissa. Moni homo ja lesbo vaikenee parisuhteestaan siinä missä heterot puhuvat puolisoistaan ja kysyvät toisiltaan myös perheasioista. Seksuaalivähemmistöön kuuluvan kumppanista ei kysellä.
Aika on muuttunut, juuri siitä kertoo Demi-lehden lukijoiden halu ottaa kaikki kaverit mukaan siihen piiriin, joka yhdessä miettii tykkäämisiä, rakastumisia, seksiä.
Demin lukijat ovat oivaltaneet sen olennaisen, mikä ei kaikille varttuneemmille ole avautunut: eivät parisuhteet olennaisesti eroa toisistaan sen perusteella, muodostavatko sen mies ja nainen, mies ja mies tai nainen ja nainen.
Kaikissa suhteissa rakastetaan, riidellään, sovitellaan. Kaikissa näissä muodoissa on sekä hienoja, ihan tavallisia kuin myös tuhoisia suhteita.
Katselin vastikään televisiosta 1940-luvun Kanadasta kertovaa televisiosarjaa yhdessä ystäväpariskunnan, naisparin, kanssa. Ymmärsin jotain olennaista, kun huomasin, miten he eläytyivät yhteen sarjan hahmoista, lesbonaiseen ja hänen suhdekiemuroihinsa. Miten tärkeää on kohdata niin arkielämässä kuin elokuvien, tv-sarjojen, pelien ja kirjojen maailmassa tarinoita, joihin voi samaistua.
On ollut julmaa antaa kasvavien lasten ja nuorten ymmärtää, että seksuaalisuudella on vain yksi suunta, miehen ja naisen intohimo toisiaan kohtaan. Miten yksin se on jättänyt toisin tuntevat ja luonut kaikille väärän kuvan seksuaalisuudesta. Enää tämä hämäys ei onnistu.
Yhä useampi seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluva nuori pystyy kertomaan omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan ilman suurta dramatiikkaa.
Edellisissä sukupolvissa on niin paljon salailua, häpeää, jopa hylkäämistä. Demin lukijakunnan kaltaiset nuoret saavat uskomaan, että se kaappi, josta seksuaali-tai sukupuolivähemmistöön kuuluvan pitäisi uskaltautua ulos, on jo historiaa.