Tyr­nä­vä­läis­las­ten surman oi­keu­den­käyn­ti alkoi

Oulun käräjäoikeudessa ryhdyttiin tänään käsittelemään Tyrnävällä marraskuussa sattunutta tulipaloa, jossa kuoli vuonna 2009 ja 2005 syntyneet lapset.

Kaksi lasta kuoli tulipalossa viime marraskuussa Tyrnävällä. Lasten isää syytetään käräjäoikeudessa kahdesta murhasta ja tuhotyöstä.
Kaksi lasta kuoli tulipalossa viime marraskuussa Tyrnävällä. Lasten isää syytetään käräjäoikeudessa kahdesta murhasta ja tuhotyöstä.
Kuva: Joel Karppanen

Oulun käräjäoikeudessa ryhdyttiin tänään käsittelemään Tyrnävällä marraskuussa sattunutta tulipaloa, jossa kuoli vuonna 2009 ja 2005 syntyneet lapset.

Istunto alkoi kello yhdeksän. Vielä puoli kymmenen jälkeen oikeus pohti sitä, määrätäänkö käsittely salaiseksi kuten osapuolet ovat vaatineet.

Syyttäjä syyttää lasten isää, vuonna 1972 syntynyttä tyrnäväläismiestä kahdesta murhasta ja tuhotyöstä. Poliisin esitutkinnan mukaan sytytti kotinsa palamaan polttonesteillä tietäen, että lapset nukkuivat lastenhuoneissa. Hän valmisteli tekoa etukäteen.

Isä viilteli itseään ja sai palovammoja. Vakavasti loukkaantunut mies oli pitkään sairaalahoidossa.

Perheen äiti ei ollut kotona tapahtumien aikaan. Teon motiivina pidetään parisuhdeongelmia ja edessä ollutta eroa.

Tuomio annetaan myöhemmin.

Ilmoita asiavirheestä