Naisten supersarja
Tyrnävä - Lapua 0-1
(0-3, 1-1)
Tyrnävä Tyrnävän Tempaus pystyi ajoittain vain ahdistamaan viime kauden mestarijoukkuetta ja tällä hetkellä sarjassa kakkossijalla olevaa Lapuan Virkiää. Uhkaajaksi kotijoukkueesta ei ollut missään vaiheessa.
Ensimmäisellä jaksolla molempien joukkueiden lukkarit olivat hyvässä vireessä. Tyrnävän Kaisa Salmelan korkeat tolpat ja taktiset väärät eivät antaneet kovin paljon tilaisuuksia vieraiden lyöntihirmuille Krista Laurilalle ja Tiia Pöntiselle.
Myös kotijoukkueen ulkopeli kokonaisuudessa oli kohtalaisen varmaa. Etukentällä Hanna Juusola, Elina Salmenhaara ja Tiina Viinikanoja pitivät tarkalla pelillään vaihtotilanteissa etenijät kurissa.
Jakson ainoa ulkopelivirhe tuli Lapuan saatua kolmannen juoksunsa harhaheitosta. Linjasta tullut pallo olisi polttanut etenijän kotipesään, mutta liiteli reippaasti Salmelan räpylän yli.
Lapua sai jaksolla etenijän kolmoselle vain viisi kertaa. Tosin niistäkin kerroista joukkue osoitti taitonsa lyömällä kolme juoksua Laurilan ja Niina Yli-Hirvelän lyönneillä, jonka seurauksena yliheitto tapahtui.
Sisäpeli onnetonta
Jakson sisäpeli oli kotijoukkueella jokseenkin onnetonta. Vain kaksi kertaa etenijä pääsi kolmoselle ja heidän kotiutusyritykset olivat onnettomia.
Kärkipelaaja Jenni Tolonen ei päässyt seitsemästä yrityksestä kuin kerran ykköselle. Kaisa Andelin sentään kulki takana paremmin ja Hanna Juusola onnistui kohtalaisesti vaihdoissa kakkospesälle, mutta siihen vauhti pysähtyi.
"Jakso meni pilalle väärien takia. Etenijät lähtivät kuuroina vain etenemään, vaikka kuinka karjuttiin kotipesässä. Pelkästään sen takia meille tuli kymmenen turhaa paloa. Meillä ei ollut tietoakaan sisäpelistä ensimmäisellä jaksolla", Tyrnävän pelinjohtaja Seppo Salmela moitti omiensa suorituksia.
"Vähän parempaa"
Toisesta jaksosta Salmela antoi tunnustuksen "vähän parempaa", muta sekään ei ollut kovin raposta jälleen kahdella kolmostilanteella. Ulpu Uusitalo onnistui sentään kerran puhtaalla välilyönnillä kotiuttamaan Salmenhaaran.
Lapua ei ollut paljokaan kaksisempi, vain kolme kolmostilannetta. Lyöjätilaston kärkinimi Laurila osoitti taitonsa lyömällä jälleen juoksun. Kotiin tulija oli nopea Maija Haapasalo, jolle merkittiin kolme tuotua.
"Oli kauhea pelata, kun varsinkin toisella jaksolla oli kova vastatuuli", Lapuan pelinjohtaja Jussi Järvinen totesi.
Peli jouduttiinkin keskeyttämään lähes vaakasuorassa tulleen kovan sateen takia kaksi kertaa toisella jaksolla.
"Molemmilla kerroilla meillä oli sisävuoro ja uudelleen kentälle tultaessa pelaamisessa oli kovin vaisu tunnelma", Järvinen perusteli joukkueensa esitystä.