Suomessa ei enää tarvita uusia siirtymäsäännöksiä työvoiman vapaalle liikkuvuudelle EU-alueella. Pitää vain valvoa, ettei harmaa talous pääse rehottaman vierastyövoiman käytössä.
Useimmat Euroopan unionin jäsenmaat säätivät työvoiman vapaalle liikkuvuudelle kahden vuoden siirtymäkauden EU:n laajetessa vappuna 2004. Suomikin kuului tähän ryhmään. Työmarkkinansa avasivat heti vain Britannia, Irlanti ja Ruotsi. Jälkikäteen on arvioitu niiden talouden hyötyneen ratkaisusta. Esimerkiksi Britanniassa odotetaan uusista jäsenmaista yhä lisää työväkeä varsinkin hoitoalalle.
Kokemukset kahdelta vuodelta ovat niin hyviä Suomessa, ettei lisää siirtymäaikaa enää tarvita. Portugalissa ja Espanjassa suhtaudutaan rajoitusten purkamiseen myös myötämielisesti. Sen sijaan Itävallassa, Ranskassa ja Saksassa ollaan erityisen varauksellisia ja maat jatkanevat siirtymäaikaa.
Työvoimapula on jo todellisuutta muutamilla aloilla myös Suomessa. Esimerkiksi maailman suurimman risteilyaluksen tilauksen saaneen Aker Finnyardsin Turun telakan pääluottamusmies arvioi rakentamiseen tarvittavan avuksi työvoimaa Baltiasta.
Suomen hallitus sitoutui kuulemaan työmarkkinajärjestöjä ennen rajoitusten purkamista. Niiden piti päästä ratkaisuun viime viikolla. Sen estivät SAK:n ja EK:n näkemyserot siitä, millä tavoin vapaasti liikkuvan työvoiman käyttöä valvotaan Suomessa. Seuraava neuvottelu käydään ensi perjantaina.
SAK:n hallituksen maanantaisen lausunnon mukaan työn tilaajan on kannettava vastuuta siitä, että alihankkijat ja urakoitsija noudattavat työehtosopimuksia sekä huolehtivat verojen ja veroluonteisten työnantajakulujen maksamisesta. SAK sanoo tilaajavastuun suuntaviivoista sovitun syksyn 2004 tuponeuvotteluissa. Lisäksi SAK haluaa ammattiliitoille oikeuden nostaa kanne epäillyistä väärinkäytöksistä.
Elinkeinoelämän keskusliitto pitää SAK:n vaatimuksia toteuttamiskelvottomina. EK:n mukaan yksityiskohdat ovat pahasti auki. SAK on jäänyt näkemyksineen yksin. Muut palkansaajajärjestöt eivät asettaisi samanlaisia ehtoja työvoiman liikkuvuuden vapauttamiselle.
Ellei neuvotteluissa päästä yhteisymmärrykseen, hallitus voi tehdä itsenäisesti oman ratkaisunsa. Se kun on sitoutunut vain järjestöjen kuulemiseen. Asiasta on muistuttanut suorasukaisesti muun muassa työministeri Tarja Filatov. Hänenkään mukaansa siirtymäajan jatkamiselle ei ole perusteita.
Yhteisymmärrykseen on syytä pyrkiä, mutta yhden järjestön vastaan haraamisellakin on rajansa. Määräajat ovat jo nyt paukkuneet rikki. SAK:n ajattelua voi kuitenkin ymmärtää siinä, että työn tilaajalle on hyvä asettaa vastuu. Kokemukset työvoiman käytöstä eivät nimittäin ole olleet aina kovin rohkaisevia, eikä harmaalle taloudelle kannata kaivaa uusia porsaanreikiä.
Jo nyt kuitenkin jokaisessa työkohteessa kaikkien urakoitsijoiden kuuluu noudattaa lakeja ja asetuksia. Myös työehtosopimukset ovat sitovia. Silti vierastyövoiman käytön valvonta on järjestettävä hyvin ja uskottavasti.
EU:n uudet jäsenmaat eivät ole halpatyövoiman varastoja, ja niissä siirtymäsäännökset on koettu alentaviksi. Niin on käynyt siitä huolimatta, että varsinkin Baltian maissa on joillakin aloilla myös kotoista työvoimapulaa.