Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan tuoreen raportin mukaan suomalaisten työviikko on Euroopan lyhyimpiä. Raportti perustuu luotettavana pidettävän Euroopan tilastoviranomaisen Eurostatin keräämiin tietoihin.
Tilastoja voidaan lukea monella eri tavalla. Myös tässä tapauksessa suuri vaara on tehdä liian pitkälle meneviä yksinkertaistuksia ja johtopäätöksiä.
Kuvaavaa on, että jos pitkää työviikkoa pidetään tavoittelemisen arvoisena, asioiden pitäisi olla Kreikassa hyvin. Työviikko siellä on Euroopan pisin.
Evan raportti tuli julki siinä mielessä arkaan aikaan, että Suomessa käydään parhaillaan keskustelua kilpailukyvyn parantamisesta, ja pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus on esittänyt työajan pidentämistä yhdeksi keinoksi.
Raportti toimii hyvänä työkaluna, mutta ennen kuin siitä tehdään johtopäätöksiä, on syytä arvioida, mitkä seikat vaikuttavat työaikojen pituuksiin eri maissa.
Vaikka työviikko tämän selvityksen valossa näyttää olevan Suomessa parisen tuntia lyhyempi kuin EU-maissa keskimäärin, se ei vielä kerro paljon.
Iso merkitys on sillä, mitä halutaan verrata. Jos verrataan keskimääräistä vuotuista työaikaa, Suomi pärjääkin jo verrattain hyvin. Tärkeimpinä kilpailijamaina pidetyissä Ruotsissa ja Saksassa keskimääräinen työaika on lyhyempi.
Suomi eroaa eurooppalaisista kilpailijamaistaan naisten suurempana osallistumisena kokoaikaiseen työntekoon. Koska naiset työskentelevät palvelualoilla, joilla on muita aloja lyhyempi työviikko, se ei voi olla vaikuttamatta tilastomittaukseen.
Lomat, arkivapaat ja muut poissaolot näkyvät selvityksessä suomalaisten työaikaa selvästi alentavina tekijöinä. Arkivapaisiin ja vuosiloman pituuteenhan hallitus on omissa toimenpide-ehdotuksissaan puuttumassa.
Tilastoja laadittaessa sanotaan otetun huomioon myös virallisen työajan ulkopuolella tehtävä työ. Tällainen työ on lisääntynyt tietotekniikan kehittymisen takia. Eri asia on, kuinka hyvin se on laskettavissa. Yhä useampi työskentelee kotonaan vapaa-ajalla ilman, että läheskään kaikkia näin tehtyjä tunteja pantaisiin kirjoihin ja kansiin.
Viime vuosikymmenten aikana työajan pituus Suomessa on lyhentynyt. Palkankorotusten sijaan työmarkkinapöydissä on jaettu mieluummin vapaata kuin rahaa. Tekniikan kehitys on mahdollistanut työajasta nipistämisen ilman, että tuottavuus olisi kärsinyt.
Työajan pituuden ja työn tuottavuuden suhdetta punnittaessa on otettava huomioon toimialojen erikoispiirteet. Jollain alalla ajan lisäys saattaa parantaa tuloksia, toisella voi käydä jopa päinvastoin. Siellä, missä työn kuormitus on jo nyt suuri, työajan lisäys voi tietää enemmän haittoja kuin hyötyjä.
Työajan pituus ei ole tehokkuuden mitta, sen Kreikan esimerkki vahvistaa. Oleellisin kysymys liittyy siihen, mitä töissä saadaan aikaan ja kuinka tehokkaasti työaika käytetään.