Tyrnävä
Kun Esko Dahlström kymmenen vuotta sitten ryhtyi puuhaamaan perunanviljelyksensä oheen hautaustoimistoa, riitti epäilijöitä ministeriötä myöten. Miten nyt muka hautaustoimistoa voisi pyörittää maalla oman keittiönpöydän ääressä?
Dahlström piti kuitenkin päänsä ja pisti pystyyn yhä edelleenkin ainutlaatuisen monialayrityksensä. Tukijoitakin toki oli: erityisen rohkaisevia olivat kirkkoherra ja kunnanjohtaja. Viime vuonna yrityksestä tehtiin osakeyhtiö, jonka toimenkuvaan kuuluu yhtälailla hautaus kuin perunanvälityskin.
Yritys työllistää nyt Dahlströmin perheen muitakin jäseniä. Saija-vaimolla on pitopalvelua ja poika Aki hoitaa jo muun muassa vainajien kuljetuksia. Mieleenpainuvin ja pisin keikka on ollut Nils Aslak Valkeapään ruumiin haku omaisten kanssa Helsingistä. Tunnelma oli luonnollisesti surullinen, mutta nuori kuljettaja ehti saada matkalta todellisen rautaisannoksen saamelaista kulttuuriperintöä. Tyrnävältä eteenpäin Jäämeren rannalle omaiset hoitivat kuljetuksen itse.
"Meillä on ainoat ruumisautot, joissa mukaan mahtuu kaksi omaista", kertoo Esko Dahlström, ja siksi Valkeapään tapauksessakin valinta oli osunut nimenomaan tyrnäväläisyritykseen.
Hautaustoimistoa ja siihen oleellisesti kuuluvia ruumisarkkuja varten on erotettu tilat Dahlströmien tilan päärakennuksesta. Käytännön asiat hoidetaan useimmiten kuitenkin keittiön pöydän ääressä kaikessa rauhassa. Maalla kun ollaan, ovat niin asiakkaat kuin vainajatkin useimmiten ainakin jollakin lailla tuttuja. "Kyllä siinä yleensä muutama tunti vierähtää."
Ruumisarkkujen olemassaoloon omassa kodissa on totuttu. Vaikka kuolemasta on tullut, jos ei jokapäiväinen niin ainakin jokaviikkoinen vieras Dahlströmien perheessä, ei se silti ole elämää synkistänyt. Pikemminkin kuolemaan on opittu suhtautumaan luonnollisena asiana. "Nuoren ihmisen poismenoon ei kuitenkaan näytä koskaan tottuvan", huokaisee Esko Dahlström.
Huumori tai leikinlasku ei silti kuvaan sovi, eikä sitä käytetä tilanteen keventäjänä. Se puoli jätetään tyystin amerikkalaisiin sarjafilmeihin.
Dahslrömien periaate on, että sitten täytyy lopettaa, kun yöunet alkavat mennä. Vielä niin ei ole käynyt.
Raskaimpia lähtöjä ovat niin sanotut poliisiajot, joita varten täytyy olla valmiina mihin vuorokauden aikaan tahansa. Dahlströmit kuljettavat kolarissa tai kotona kuolleen vainajan eteenpäin patologian laitokselle tai seurakunnan säilytystilaan. Näiden hälytysten tullessa ei koskaan tiedä, mikä perillä odottaa.
Vainajan näkemistä pelätään syyttä
Ennen oli hautajaisissa tapana avata arkku, jolloin hautajaisväki saattoi halutessaan käydä jättämässä vainajalle viimeiset jäähyväiset. Nykyään näin tapahtuu yhä harvemmin. Dahlströmien mielestä se on valitettavaa.
Saija Dahlström uskoo, että vainajan näkeminen saattaisi jopa vähentää kuoleman mystisyyttä. "Ja usein ihminen on kuolleena suorastaan kaunis."
Dahlströmien tehtäviin kuuluu myös vainajan pukeminen hautaamista varten. Yleensä päälle laitetaan niin sanottu kuolinpaita, mutta varsinkin ortodoksit haluavat pukea vainajan tämän omiin vaatteisiin. Tukka kammataan ja toisinaan saatetaan kasvoja jopa hieman meikata.
Pienellä tilalla keksittävä konstit
Erikoisen sivuelinkeinon valinta ei ole kaduttanut, varsinkin kun tila (silloin 15 hehtaaria, nyt 25 hehtaaria) oli nykymaailman menoon liian pieni elättäjäksi. Silläkin puolella Dahlströmit ovat olleet omalla tavallaan uranuurtajia: hyvän naapurin Lauri Korhosen kanssa tehtiin Tyrnävän kaikkien aikojen ensimmäiset maanvaihdot. Dahlström sai vaihdossa lisää perunamaata ja Korhonen muuta viljelysmaata. Myöhemmin vaihdot ovat kunnassa yleistyneet.
Nyt EU tuppaa pistämään oman ikävän lusikkansa järjestelyyn vaatimalla ylenmäärin tarkkoja paragraafeja joka liikusta. Vielä hankalampaa on kuitenkin se, ettei pienille tiloille ole enää sopivan kokoisia koneita. Nykyistä perunannostokonettaan Dahlströmit pitävätkin kuin kukkaa kämmenellä.
Kesällä monialayrityksen toimialat sopivat toisinaan hieman heikosti yhteen."Perunanlajittelu tahtoo kyllä venyä, jos hautajaisia sattuu väliin", tunnustaa Dahlström.