Työväki osoitti 1900-luvun ensi kymmeninä voimaansa ja valtaansa myös teatterin keinoin. "Työväenliike ei välttämättä tarvinnut teatteria, mutta se tarvitsi esiintymistaitoisia jäseniä", toteaa FT, teatteritieteen dosentti Mikko-Olavi Seppälä.
Työväentalojen puhujaseurat samoin kuin näyttämöt olivat "valmistautumisareenoita, joilla hiottiin aseita ennen julkisia esiintymisiä". Seppälän vasta ilmestynyt kirja Suomalaisen työväenteatterin varhaisvaiheet (SKS) perustuu hänen kolme vuotta vanhaan väitöskirjaansa Teatteri liikkeessä.
"Sosiologian professorin Risto Alapuron mukaan mielenosoitukset olivat performatiivisia tapahtumia, joissa dramatisoitiin puuttuva valta." Puuttuvaa valtaa dramatisoitiin myös "omassa ilmastossa" eli työväenteattereissa, vaikuttavimmillaan aatteellisten näytelmien suurissa joukkokohtauksissa.
Näyttelemistaidosta oli hyötyä. Se antoi esiintymisvarmuutta ja rohkeutta kohdata muita ihmisiä. "Esiintymis- ja muuntautumistaito antoi ainakin fantasiamaailmassa mahdollisuuden ylittää sosiaalisia rajoja", Seppälä tulkitsee. Työväenteatterin juhlittuja primadonnia olivat esimerkiksi Eine ja Impi Laine. Eine Laine aloitti uransa 1910-luvulla Oulun Työväen Näyttämöllä operettinäyttelijänä.
Vaan eivätpä primadonnatkaan säästyneet pyyhkeiltä. Osa teatteriarvostelijoista halusi, että työläisnäyttelijät pysyisivät tiukasti lestissään, koruttomina kansanihmisinä. Herrasväen elkeitä ei suvaittu.
"Toisinaan vaikutti siltä, etteivät työläistaustaiset näyttelijät halunneet esiintyä rahvaanomaisissa rooleissa", Seppälä huomauttaa. Impi Laine sai 1913 moitteita vastahakoisesta näyttelemisestään Kansan Näyttämöllä Minna Canthin Kovan onnen lapsissa. "Kyllikki-lehden arvostelijan mukaan Laineen esittämä Maiju oli kuin suoraan herraskartanosta heitetty puutteelliseen työläisperheeseen", Seppälä siteeraa.
"Primadonnien puhtautta vaalittiin: Eine Lainetta moitittiin Oulun Työväen Näyttämöllä ankarasti, kun hän oli ottanut vastaan venäläisten upseerien tarjoaman illallisen."
Lue lisää tiistain Kalevasta.