Työ­uu­pu­mus ohjasi Minna Oi­lin­gin vaih­ta­maan alaa sai­raan­hoi­ta­jas­ta eläin­lää­kä­rik­si – "Se pääsi tosi pa­hak­si, ennen kuin älysin pu­hal­taa pelin poikki"

Eläinlääkäriksi opiskelevan Minna Oilingin oli sairaanhoitajana vaikea tunnistaa ja myöntää omaa uupumustaan.

Eläinlääketieteen opinnot aloittava Minna Oilinki uskoo, että ihminen pystyy mihin tahansa, jos vain oikeasti haluaa ja on valmis tekemään töitä sen eteen. – Pitää muistaa myös kuunnella omaa jaksamistaan, sillä uupuneena kaikki on tuplasti hankalampaa, hän tähdentää.
Eläinlääketieteen opinnot aloittava Minna Oilinki uskoo, että ihminen pystyy mihin tahansa, jos vain oikeasti haluaa ja on valmis tekemään töitä sen eteen. – Pitää muistaa myös kuunnella omaa jaksamistaan, sillä uupuneena kaikki on tuplasti hankalampaa, hän tähdentää.
Kuva: Anssi Juntto

Eläinlääkäriksi opiskelevan Minna Oilingin oli sairaanhoitajana vaikea tunnistaa ja myöntää omaa uupumustaan.

Työskenneltyään parisen vuotta sairaanhoitajana Oulun yliopistollisessa sairaalassa Minna Oilinki ei enää suoriutunut töistään samalla tavalla kuin aikaisemmin. Asioiden organisointi oli vaikeaa, ja omat työt venyivät ylitöiksi, koska niitä ei halunnut kaataa muiden niskaan.

Toistuvat epäonnistumisen kokemukset syvensivät uupumusta. Pian oli normaalia lähteä itkun kanssa töistä kotiin, ja lopulta itku saatteli myös matkaa töihin. Yöunetkin kärsivät, kun piti pelätä töihin lähtemistä.

Työpaikalla Oilinki sai pidettyä itsensä kasassa melko pitkään, mutta siihen meni valtavasti energiaa. Omaa burnoutia oli vaikea tunnistaa saatikka myöntää. Onneksi työkaverit puuttuivat asiaan.

– Se pääsi tosi pahaksi, ennen kuin älysin puhaltaa pelin poikki, Oilinki sanoo.

– Hoitotyö on tosi palkitsevaa, mutta onhan se henkisesti raskasta, kun on jatkuva kiire. Siinä sattui organisaatiomuutoksia ja muita, ja tilanne oli hetkellisesti ylikuormittunut. Olen sen verran perfektionistiluonne, ja kun on ihmisten henki ja elämä kyseessä, ei siinä hirveästi haluaisi kompromisseja tehdä.

Kun työuupumus oli tullut ilmi, työkaverit olivat tukena. Moni kertoi olleensa samassa tilanteessa.

Työnantajalta Oilinki ei sen sijaan koe ymmärrystä heruneen. Muutaman lyhyen sairauslomajakson jälkeen hänen työsopimustaan ei jatkettu.

Oltuaan jonkin aikaa työttömänä ja työskenneltyään välillä muun muassa kotisairaanhoidossa Oilinki pääsi nykyiseen työhönsä OYSin osasto 21:een. Siihen mennessä hän oli jo saanut kasattua itsensä. Terapiassa hän oli oppinut joustavaa suhtautumista töihin ja olemaan vaatimatta itseltään liikoja.

Burnoutia parannellessaan Oilinki ehti miettiä, oliko sairaanhoitajan työ sitä, mitä hän oikeasti halusi tehdä.

Hoitoala itsessään tuntui oikealta. Oilinki oli aikoinaan miettinyt lääkärin työtä, mutta fysiikan, kemian ja pitkän matematiikan opintojen jäätyä lukiossa lääketieteelliseen tiedekuntaan hakeminen ei ollut realistinen vaihtoehto.

Toisaalta sairaanhoitajan työssä hän oli nähnyt, kuinka hektistä lääkärin työ sairaalamaailmassa oli. Sekään ei houkuttanut.

Sen sijaan Oilinki rupesi haaveilemaan eläinlääkärin työstä. Hän oli aina tykännyt olla tekemissä eläinten kanssa. Edesmenneellä isällä oli lypsykarjatila, jossa oli monenlaisia eläimiä.

– Olin varmaan lukiossa, kun kysyin isältä, mikä minusta tulee isona. Isä sanoi, että lääkäri tai eläinlääkäri, ja että muuta hän ei hyväksy. Mutta ihan tyytyväinen hän oli sairaanhoitajaankin, Oilinki muistelee.

Koska eläinlääketieteellisen pääsykoe oli sama kuin yleislääketieteellisen, Oilinki päätti ruveta uskomaan itseensä ja tekemään töitä opiskelupaikan eteen.

Hän luki kirjoja ja laski tehtäviä töiden ohessa. Fysiikan kanssa oli alkuun tosi takkuista, ja ensimmäisellä yrittämällä unelma karahti nimenomaan pääsykokeen fysiikan tehtäviin.

Tämänvuotinen pääsykoe tuntui edellistä vaikeammalta, ja tuloksia piti jännittää viimeiseen asti.

– Siinä vaiheessa, kun sain tietää, että olin päässyt sisälle, ajattelin heti, että isä sen tiesi jo silloin.

Nyt Oilingilla on edessään muutto Helsinkiin ja kuutisen vuotta opintoja. Valmistuttuaan hänen on tarkoitus tulla takaisin pohjoiseen. Täällä alan työnäkymätkin ovat paremmat.

Minna Oilinki

Työuupumuksesta toipunut sairaanhoitaja.

Kotoisin Utajärveltä, asuu Oulussa.

Valmistunut sairaanhoitajaksi Kajaanin ammattikorkeakoulusta vuonna 2013.

Aloittaa opinnot Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa elokuun lopulla.

Perheeseen kuuluvat avomies ja kolme kissaa.

”Hoitotyö on tosi palkitsevaa, mutta onhan se henkisesti raskasta, kun on jatkuva kiire. Siinä sattui organisaatiomuutoksia ja muita, ja tilanne oli hetkellisesti ylikuormittunut. Olen sen verran perfektionistiluonne, ja kun on ihmisten henki ja elämä kyseessä, ei siinä hirveästi haluaisi kompromisseja tehdä.”