Samalla kun eläkeiän nostamisesta keskustellaan, työvoiman terveys huononee. Suomalainen jää muita pohjoismaalaisia useammin työkyvyttömyyseläkkeelle.
Jos vanhuuseläkkeelle selvitään, eläkepäivistä ehditään nauttia lyhyemmän aikaa, sillä ennenaikainen kuolema korjaa mieluummin suomalaisen kuin pohjoismaisen naapurin.
Syynä ei ole suomalaiseen työelämään liittyvä erityinen fyysinen kuormitus tai tapaturmavaara, vaan viime vuosikymmeninä tapahtunut työelämän muutos ja miten siihen on meillä vastattu.
Työtekijän kantama henkinen kuorma on kasvanut aikapaineen, osaamismittareiden, kehittymisvaatimusten, organisaatiomuutosten ja työttömyyden uhan vuoksi. Moni on menettänyt oman työnsä autonomian, tunteen siitä, ettei itse voi säädellä suhdettaan työhön tai työtahtiin. Samalla kun osa työvoimasta on ilman työtä, suuri osa työssä olevista kärsii ylikuormituksesta.
Työ kulkee jatkuvasti tietoisuudessa myös vapaa-aikana. Kasautuva paine voi muuttua aggressioksi, masennukseksi tai ruumiilliseksi sairaudeksi.
Työpaikoilla on havaittu, ettei kerran vuodessa järjestettävä virikepäivä mölkkykisoineen ja sauvakävelyineen riitä auttamaan jaksamisessa tai ylläpitämään työpaikkahenkeä. Pirstoituneet lomapäivätkään eivät riitä palautumiseen. Kansanterveydestämme vastaava taho vaatii, että on kehitettävä uusia tapoja parantaa työkykyä ja jaksamista.
Paradoksaalista kyllä, nämä tavat eivät saisi tuoda työnantajalle kuluja. Näin siitä huolimatta, että satsaus työntekijöiden hyvinvointiin takaa osaltaan tuottavuutta ja edistää hyvinvointia koko työyhteisölle ja sitä kautta tuottavuutta koko yhteiskunnalle.
Lähtökohtaisesti olisi ratkaistava isot rakenteelliset työaikaan, työmäärään ja korvauksiin liittyvät kysymykset. Ne ovat keskeisiä työntekijän jaksamista ajatellen. Jos työtä on liikaa, sitä on vähennettävä.
Jotta työssä jaksaa, täytyy työstä jäädä käteen kohtuullinen toimeentulo palkan ja ylityökorvauksien tai lisävapaiden muodossa. Työstä on jäätävä käteen myös voimia viettää täysipainoista vapaa-aikaa, ei vain aikaa työstä toipuakseen.
Työtyytyväisyyttä on mietittävä myös yhteisönä. Olemmeko sairastuneet valevahvuuteen? Onko olemassa pieniä keinoja, joilla vaikutamme jaksamiseemme todellisesti?
Voisiko yksi tie jaksamiseen olla luvallinen pysähtyminen keskellä päivää? Lupa laittaa pötkölleen tai venytellä, lupa tyhjentää mieli tietoisesti työasioista.
Monissa uskonnoissa päivää rytmittävät säännölliset rukoushetket ovat paitsi suuri hengellinen ja teologinen lahja, myös valtava voimavara kehollemme. Liki muuttumattomana pysyvä (rukous)hetken muoto toimii: parasympaattinen hermostomme saa levätä mietiskelyssä. Jännitykset katoavat, keho ja mieli saa levollisuutta ja rauhaa.
Karjasillan seurakunnassa testasimme yhteistä hiljentymistä adventinaikana. Kun kirkossa oltiin, hetkeen oli lupa liittää hengellinen, adventtipaastoon liittyvä ulottuvuus tekstin, musiikin tai runon muodossa. Puhetta ei tarvinnut olla. Ajatus hetkien järjestämisestä nousi työntekijältä, joka sanoitti kaipuun yhteiseen pysähtymiseen kesken kiireisimmän sesongin.
Lyhyen hiljentymishetken johti seurakuntalainen tai työntekijä. Palaute oli myönteistä: jo pieni pysähtyminen yhdessä vaikuttaa siihen, miten työpäivä alkaa.
Työpäivä antaa useita mahdollisuuksia mietiskelyharjoituksiin alasta riippumatta. Päiväkahvin, lounaan tai työkokouksen yhteydessä voisi olla mahdollisuus pieneen ohjattuun tai vapaaseen hiljaisuuteen tai pysähtymiseen. Ei maksa mitään, tuskin loukkaa kenenkään vakaumusta, vaatii vain tilan.
Sanoihin meditaatio tai mietiskely voi liittyä ennakkoluuloja. Terminologisesti voidaan puhua taukovenyttelystä tai taukohiljaisuudesta. Meditaatio ei ole vain muihin kulttuureihin liittyvä menetelmä. Kristillisen kontemplaation historia on pitkä. Itse Jeesuskin meditoi!
Nykykielellä puhutaan mindfulness-tekniikoista. Niitä löytyy sekä hengellisestä että psykologisesta viitekehyksestä. Keskeistä on hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoittaminen kaikessa tekemisessä. Jokainen voi harjoittaa tätä yksin, mutta yhteinen mietiskely tuo mukaan yhteistä ihmisyyttämme ja yhteisöä vahvistavan ulottuvuuden.
On kuitenkin muistettava, että kaikki työtyytyväisyyteen liittyvät ongelmat eivät ratkea mietiskelemällä. Mikään määrä mindfulnessia ei pelasta hometoimistolta tai työpaikkakiusaamiselta – korkeintaan auttaa nostamaan kytkintä ennen kuin on liian myöhäistä.
Työtyytyväisyyttä tulisikin tukea sekä kaikin mahdollisin ja käytettävissä olevin rakenteellisin keinoin että arkipäivää keventävin tavoin: mietiskelytauoin, kuntosalisetelein, teatterilipuin. Viimeisin villitys tällä saralla tulee Ruotsista: alkoholittomat aikuisten päivädiskot!
Jos mielekkään työnteon keskellä voi kokea virkistymisen hetkiä, ei kotiin tarvitse raahautua kaikkensa antaneena. Jos hektisessäkin työympäristössä voi kokea lepoa, työssäjaksaminen parantuu, työmotivaatio nousee ja kokonaisvaltainen hyvinvointi lisääntyy.
Työnantajan näkökulmasta tuottavuus lisääntyy ja sairauspoissaolot vähenevät. Eläkkeelle voidaan aikanaan siirtyä elämään ja nauttimaan, ei kroonisesti sairastamaan ja ennenaikaisesti kuolemaan.
Kirjoittaja on filosofian tohtori, joka toimii Karjasillan kappalaisena.