Nuorten, alle 25-vuotiaiden työttömyysaste oli Suomessa viime vuonna 19.8 prosenttia. Luku on vielä maltillinen verrattuna Euroopan pahimpiin nuorisotyöttömyysmaihin, kuten Espanjaan ja Kreikkaan, joissa jopa yli puolet nuorista on työttöminä. EU:n keskiarvo nuorisotyöttömyydessä oli viime vuonna 21,1 prosenttia.
Ilmiö ei rajoitu Eurooppaan. YK:n kansainvälisen työjärjestön ILO:n mukaan kehitysmaiden nuoret tuntevat kansainvälisen talouskriisin seuraukset nahoissaan työttömyytenä. Taloussanomien mukaan Yhdysvalloissa 46 prosenttia 18–24 -vuotiaista on ilman työtä.
Nuorten massatyöttömyys tietää pettymyksiä ja turhautumista, joka voi purkautua arvaamattomilla tavoilla. Kun huomattava osa nousevasta sukupolvesta ei pysty itsenäistymään, perustamaan perhettä ja toteuttamaan unelmiaan, se jättää jälkensä yhteiskuntaan.
Epäreiluuden kokemusta lisää vielä se, että säännönmukaisesti työttömyys koettelee nuoria ankarammin kuin väestöä keskimäärin.
Taloussanomien mukaan esimerkiksi Italiassa koko työväestön työttömyysaste on 9,3 prosenttia, mutta alle 25-vuotiaiden 31,9 prosenttia.
Ei ihme, jos nuoret kokevat vanhempien sukupolvien pyörittävän yhteiskuntaa vain omaksi edukseen. Moni nuori katselee yhteiskuntaa kuin ulkopuolelta, eikä tunne kuuluvansa joukkoon.
Meillä hallitus on lähtenyt hoitamaan ongelmaa nuorten yhteiskuntatakuulla, jonka toimeenpano suunnitelmien mukaan käynnistyy ensi vuoden alussa.
Keskeinen idea on, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Tavoitteena on pienentää sitä joukkoa, joka jää vaille perusasteen jälkeistä tutkintoa.
Nuorten yhteiskuntatakuu 2012 -työryhmän maaliskuussa julkaistu väliraportti kertoo, että nyt 25-vuotiaista naisista ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa on vajaat 14 prosenttia ja miehistä hieman yli 20 prosenttia. 20–29-vuotiaita pelkän perusasteen varassa olevia on noin 110 000, heistä miehiä on 70 000.
Hallituksen asettama tavoite on, että vuosikymmenen loppuun mennessä yli 90 prosentilla 20–24-vuotiaista on perusasteen jälkeinen tutkinto.
Monella keski-ikäisellä ei ole lainkaan henkilökohtaista kokemusta siitä, millainen on työttömän työnhakijan osa. Kun kuuntelee nuoria, huomaa, että monen luottamus yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen on kokenut kolauksen työttömyyden myötä.
Systeemiin liittyvä kontrollikoneisto näyttäytyy monelle nuorelle järjestelmänä, jossa lähtökohtaisesti oletetaan heidän valehtelevan ja välttelevän vastuuta.
Kun nuoria on jo pitemmän aikaa pyritty kepein ohjaamaan opintojen pariin, systeemiin liittyy paljon byrokraattisia määräyksiä alkaen pakosta hakea koulutuksiin yhteishauissa.
Työryhmän esityksessä hakupakkoa ollaan nyt lieventämässä niin, että koulutukseen haussa keväällä hakuvaihtoehtojen määrää vähennetään kolmesta kahteen ja syksyn haun velvoittavuus työmarkkinatuen ehtona poistettaisiin.
Moni kokee järjestelmän monimutkaiseksi ja arvaamattomaksi. Työttömän status ja sen myötä työttömyysturva voi jäädä saamatta sellaisissa tilanteissa, joissa keskivertokansalaisen ymmärryksen mukaan henkilö on työtön, mutta viranomaisten mielestä hän ei ole.
Nuorten yhteiskuntatakuun tarkoitus on hyvä ja päämäärä tärkeä. Toivottavasti tulos on se, mitä haetaan: töitä ja koulutusta nuorille. Ettei kävisi niin, että järjestelmä näyttäytyy nuorille vain uusina kiristyksinä, jossa he ovat riskiryhmä, johon kohdistetaan toimenpiteitä.