Kokoomuksen vaaliohjelma on kuin valtiovarainministeriön näkemyksistä ja pienistä pehmeistä arvoista koottu linjapaperi. Työttömyys jää siinä kuitenkin turhan vähälle huomiolle.
Kansallinen kokoomus avasi keskiviikkona ensimmäisenä puolueena pellit, kun se esitteli Ville Itälän johdolla kuuden kohdan vaaliohjelmansa. Pelkistys vaikuttaa lainatavaralta. Se on ideana samantapainen kuin sosiaalidemokraattien kuuluisa ohjelma vuodelta 1966 - paitsi, että SDP:n listalla oli kahdeksan punktia. SDP:n ohjelma johti toistaiseksi viimeiseen vasemmistoenemmistöiseen eduskuntaan Suomessa.
Kokoomuksella on kiire ja suuri tarve profiloitua julkisuudessa muita ennen siksi, ettei Itälä ole pystynyt vetämään puolueensa kannatusta nousuun. Kokoomus sai Yleisradion torstaina julkaisemassa kyselyssä vain 18,3 prosentin kannatuksen. SDP ja keskusta olivat vetäisseet siihen noin kuuden prosenttiyksikön kaulan. Luku on pahaenteinen. Kokoomuksen kannatus on viimeksi ollut tuolla tasolla eduskuntavaaleissa 1970, 1972 ja 1976.
Auttaako kuuden kohdan ohjelma nostamaan kokoomuksen SDP:n ja keskustan kantaan? Sitä sopii epäillä siksi, että ohjelma on Suomen poliittisessa kulttuurissa ylirationaalinen. Ohjelma tuskin vetoaa juuri muihin kuin perinteisiin kokoomusäänestäjiin. On syytä epäillä, ettei sillä pärjää, kun muut puolueet ryhtyvät huutokauppaan vaalien alla. Itälän ääni saattaa hukkua muiden puolueiden huutojen alle.
Kokoomus ei lupaa juuri mitään uutta, vaan esittelee jo ennestään tuttuja poliittisia linjauksiaan. Siis niitä linjauksia, joita Itälä on toistellut koko lyhyen puheenjohtajakautensa ajan ja joiden korostus on ainakin tähän mennessä johtanut puolueen kannatuksen laskuun, ainakin verrattuna Sauli Niinistön päiviin. Kokoomuksen ohjelmaan on päässyt niin ikään yleisesti hyväksyttyjä periaatteita ja tavoitteita, kuten hoitotakuu. Itälän imagon mukaista pehmopuolta edustavat myös lapsilisien korotukset.
Vaikka ohjelma on vastuullisuudessaan poliittisesti rohkea, ellei peräti uhkarohkea, kokoomusjohto ansaitsee hatunnoston siitä, että se jaksaa uskoa äänestäjien terveeseen järkeen ja yrittää pakottaa avauksellaan muutkin puolueet esittämään katteellisia lupauksia. Se on myös äänestäjien etu, ja myös heidän pitäisi ymmärtää, etteivät he anna halpojen korotushuutojen hämätä itseään.
Kokoomuksen ohjelma on kokonaisuudessaan realistinen ja ilmeisen toteuttamiskelpoinen, elleivät maailmankirjat mene sekaisin. Veropuolue on esimerkiksi mitoittanut veronkevennyslinjauksensa yllättävänkin vaatimattomaksi, kahteen miljardiin euroon. Paavo Lipposen toinen hallitus on alentanut veroja lähes kolmen miljardin euron edestä. Suomen veroaste huomioonottaen olisi kohtuullista, että sama tahti jatkuisi myös ensi vaalikaudella.
Kokoomuksen ohjelman heikkous on sen suhde työttömyyteen. Puolue ei tarjoa maan pahimpaan yhteiskunnalliseen vitsaukseen muuta reseptiä kuin työnantajan sivukulujen porrastuksen, kotitalousvähennyksen noston ja ansiotulojen verotuksen kevennyksen. Kaikki ovat olennaisia asioita, mutta niillä ei pitkälle pötkitä. Tarvittaisiin myös suuria rakenteellisia uudistuksia työmarkkinoilla ja tukijärjestelmissä, mutta edes kokoomus ei niitä esitä. Sekin haluaa kuulua poliittisiin hymistelijöihin.