Kaikista puolituslupauksista huolimatta puute työstä pysyy musertavan laajamittaisena. Liki 300 000 ihmistä on työttömänä. Työministeriön tilastot kertovat lahjomattomasti, että tukityöllistetyt ja työttömyyseläkkeellä olevat mukaan lukien vitsaus koskettaa ainakin 400 000 ihmistä. Heidän perheenjäsenensä mukaan lukien työpulan kirot tuntevien määrä nousee moninkertaiseksi.
Mikä surkeinta, TT:n tuore tiedustelu ennakoi työllisyyden teollisuudessa heikkenevän edelleen ensi vuonna
Työttömyydestä virinneet keskustelun alut ovat viime aikoina säännönmukaisesti vajonneet päinvastaisen aiheen alle. Tulevien vuosien vaivaksi ennakoitu työvoimapula on niin iso mörkö, että sen pelossa ei haluta tarttua mihinkään pitkävaikutteiseen keinoon työttömyyden kukistamiseksi.
Eläkkeellä oleva keskustan pitkäaikainen kansanedustaja Kalevi Mattila kirjoitti keskiviikon Kalevassa kiintoisan näkemyksen, kuinka työajan lyhentäminen nujertaisi työttömyyden. Niinhän se tekisi. Työtä tehdään tässä maassa sentään yhä niin paljon, että uudelleenjako olisi mahdollista. Tiellä vain todellakin on monia Mattilan mainitsemia kivimuureja.
Onko meidän sitten syytä jarrutella jonkin epäkohdan hoitamista siksi, että arvelemme vaivan hoituvan tulevaisuudessa itsestään? Ei sellainen ihan viisaalta vaikuta. Kun tyydytään lähinnä odottelemaan, kymmenettuhannet syrjäytyvät pysyvästi. Mikä katalinta, pitkäaikaistyöttömyys on tutkimusten mukaan periytyvää sorttia. Vaarallisen usein se siirtyy myös seuraavan sukupolven riesaksi.
Työaikojen lyhentämiseen tähtäävät lait voitaisiin tehdä määräaikaisiksi. Muutaman vuoden kuluttua niitä olisi helppo tarkistaa, jos tarvetta tulisi. Mattila arvioi, että ainakaan pikaisesti sitä ei ilmaantuisi.
Entisenä valtiontilintarkastajana hän on miettinyt ehdotuksensa seurauksia valtiontaloudelle. Se ei vaikuttaisi puoleen taikka toiseen, hän ennakoi. Verotulot pienenisivät, kun joillakin palkka laskisi työajan lyhenemisen takia. Vastaavasti veropohja kuitenkin laajenisi. Ja säästyttäisiin työttömyyskorvausten maksamiselta.
Seuraavaksi tällaisessa keskustelussa esitetään aina vastaväite, että kukaan ei halua luopua nykyisestä tulotasostaan, vaikka työaikaa lyhennettäisiinkin.
Sepäs ei pidä paikkaansa. Ekonomisti Erkki Laukkanen SAK:sta muistuttaa Tilastokeskuksen tutkimuksesta, jonka mukaan peräti 36 prosenttia palkansaajista haluaisi muuttaa työaikaansa, vaikka se vaikuttaisi vastaavasti palkkaan. Näyttää varmalta, että nykyistä lyhyempää työaikaa haluavia riittäisi kylliksi, jotta sitä ratkaisua käyttäen päästäisiin todelliseen täystyöllisyyteen.
Silti päättäjät vievät kehitystä toiseen suuntaan. Esimerkiksi suosiotaan kasvattaneen osaeläkkeen ehtoja kiristetään. Sama koskee muitakin mahdollisuuksia, joilla vakinaisessa työssä oleva on voinut edes väliaikaisesti luovuttaa osan työajastaan työelämän ulkopuolella olevalle. Perusteluissa on mainittu juuri pelko lähestyvästä työvoimapulasta.
Eiköhän sitä hätäjarrutusta voisi tehdä vasta tilanteessa, jossa näkyy todellista työvoimapulaa. Nykyinen, mittavan työpulan kanssa yhtäaikainen puute joistakin erikoisosaajista ei riitä syyksi. Se kertoo enemmänkin yritysten ja koulutuksesta vastaavien yhteistyön takeltelusta.
Itseäni on pitkään vaivannut epäily, että ulkomaisen työvoiman tarve ei meillä kovin pian käy huutavaksi. Maailma on muuttunut sikälikin, että siirtolaisiksi lähtevät melko laajasti muutkin kuin suomalaiset. Tulijoita riittää maanittelemattakin.