Pohjois-Pohjanmaalla oli lokakuun lopussa 17 600 työtöntä työnhakijaa, mikä on 200 vähemmän kuin vuosi sitten.
Työvoimalle on kuitenkin edelleen runsaasti kysyntää. Avoimia työpaikkoja oli TE-toimistossa tarjolla lokakuun aikana kaikkiaan 8 200, mikä on 1 700 enemmän kuin vuosi sitten.
Pohjois-Pohjanmaalla työttömyysaste oli lokakuun lopussa 9,5 prosenttia, mikä on samaa tasoa kuin vuosi sitten.
Koko maan työttömyysaste oli lokakuun lopussa 8,6 prosenttia. Kunnittain työttömyysaste vaihteli Pohjois-Pohjanmaalla Hailuodon 5,3 prosentin ja Taivalkosken 12,8 prosentin välillä. Oulussa työttömiä työnhakijoita oli lokakuun lopussa 10 100, työttömyysaste oli 10,3 prosenttia.
Alhaisimmat työttömyysasteet olivat Hailuodon ohella Kalajoella (6,2 %), Limingassa ja Reisjärvellä (6,3 %), Alavieskassa (6,6 %), Kempeleessä (6,8
%) sekä Sievissä (6,9 %). Taivalkosken jälkeen seuraavaksi korkeimmat työttömyysasteet olivat Raahessa (12,2 %) ja Vaalassa (11,3 %).
Uusia työpaikkoja ilmoitettiin Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistoon avoimeksi 4 100. Työnantajat hakivat työntekijöitä erityisesti rakentamisen sekä
palvelu- ja myyntialan tehtäviin (muun muassa kirvesmiehet, rakennustyöntekijät, lähihoitajat, myyjät, kiinteistöhuollon työntekijät). Työpaikkoja oli runsaasti myös rakennusapulaisille ja siivoojille.
Tilanne pysyi tasaisena koko Suomessa
Työ- ja elinkeinotoimistoissa Suomessa oli lokakuun lopussa yhteensä 224 700 työtöntä työnhakijaa. Se on 5 400 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 61 300, mikä on 7 100 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 1 700 vähemmän kuin edellisen vuoden lokakuussa eli yhteensä 26 700.
Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin lokakuun aikana 65 100 eli 8 000 enemmän kuin edellisen vuoden lokakuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli lokakuussa avoinna 120 900 työpaikkaa, mikä on 17 100 enemmän kuin vuosi sitten.
Juttua päivitetty kello 11.02: lisätty koko maan tiedot.