Työttömäksi jääneen kaupunkilaisen ongelmat kärjistyvät silloin, kun hän kokee eristyvänsä muusta kaupungista ja yhteiskunnasta. Tuoreen väitöksen Oulussa tehdyn tutkimuksen tulos on päinvastainen verrattuna joihinkin aikaisempiin tutkimuksiin, joiden mukaan työttömät kokivat selviävänsä lähinnä läheisten piirin avulla.
Filosofian maisteri Jani Vuolteenahon mukaan työttömät pyrkivät liikkumaan kaupungilla siinä missä muutkin, vertaisena muiden joukossa. Vuolteenaho tarkasteli väitöksessään mm. ostoksilla käymistä ja sai vahvistusta siihen, etteivät työttömät koe jääneensä kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle.
Julkisen kaupunkielämän merkityksestä huolimatta myös kodilla oli työttömille erittäin merkityksellinen rooli. Koti on yhtä aikaa oma yksityinen paikka ja tila, ja sieltä lähtemällä kiinnitytään myös normaaliin kaupunkielämään.
"Kodista lähdetään ja kotiin tullaan, kotona katsotaan televisiota, siellä luodaan pohjaa myös kodin ulkopuoliselle kanssakäymiselle, siellä hoidetaan lapsia niin kuin muutkin ihmiset", tutkija valaisee. Koti ja sen arkiset itsestäänselvyydet ovat tärkeä selitys sille, miksi työttömien tarinat kertovat ennemminkin työttömänä olemisen ristiriidoista kuin pelkästä lohduttomuudesta.
"Työttömyys ei merkitse välitöntä putoamista asunnottomuuteen, kuten on esimerkiksi Amerikassa ja Brittein saarilla", Vuolteenaho selittää.
Omaehtoisen arjessa toimimisen kääntöpuoli on kuitenkin se, että koti saattaa kääntyä työttömälle myös ahdistavaksi vankilaksi. Kotiin jääminen voi lamaannuttaa ja eristää entisestään sosiaalisesta kanssakäymisestä.
Myös rahan keskeisyys kaupunkilaisten elämässä loi työttömille ristiriitoja. Vaikka tutkittavat pyrkivät osallistumaan kulutukseen osana ”normaalia” elämäntapaa, he ottivat kauppojen houkutuksiin usein kriittisen asenteen. Vuolteenahon tutkimuspaikkana oli Oulu, joka on korkeasta työttömyydestä huolimatta yksi Suomen ripeimmin kasvaneita kaupunkeja. Vuolteenaho toteaa tutkimuksessaan, että tilastojen ja median esittämät pahamaineiset ”työttömyyslähiöt” eivät ainakaan Oulussa tarkoita syrjäytymisen syövereitä.
"Valtaosa työttömistä myös etsii arjelleen kiinnekohtia laajemmin kuin vain omasta kaupunginosastaan. Esimerkiksi harrastukset ja ystävät voivat sijaita omaa asuinaluetta kauempana. Tutkittavat halusivat myös tietää, mitä kaupungilla tapahtuu, he halusivat olla mukana kaupungin elämässä", hän selvittää.
Vuolteenaho päätyy siihen tulokseen, että ns. köyhyyden alakulttuurin merkkejä ei oululaisten työttömyystarinoista juuri löydy. Useat työttömät hakevat tukea toisistaan, mutta myös kokonaan toisenlaisista harrastuksista ja asioista. Yhteiskunnan taloudelliset tukimuodot pohjustavat Vuolteenahon mukaan yksilöiden mahdollisuuksia selvitä. Tuen ansiosta työttömillä on mahdollisuus toimia arjessa tavalla, joka ei poikkea kovin silmiinpistävästi ”normaalista” elämäntavasta.
Väitös ”Työn lopun kaupunki. Arjen maantiede, työttömyys ja kulttuurinen muutos” tarkastetaan Oulussa lauantaina.