Odottelen sateisena toukokuun päivänä Helsingissä Fredrikinkatu 41:ssä oven avautumista uteliaana. Olen lukenut Dan Brownin kirjan Da Vinci -koodi sekä nähnyt siitä tehdyn elokuvan, mutta en tiedä mitä kohtaan oven tuolla puolen.
Olen menossa tapaamaan Opus Dei -järjestön Suomen keskuksen johtajaa, katalonialaista Santi Martinezia, numeraaria ja Helsingin yliopistosta valmistunutta valtiotieteiden maisteria.
Hän ei ole munkki, saati sitten albiinomunkki, kuten Da Vinci -koodin Silas. Muitakaan munkkeja ei näy. Heti kättelyssä paljastuukin kirjailija Brownin ensimmäinen asiavirhe.
"Opus Dei ei ole sääntökunta eikä meillä ole munkkeja, vielä vähemmän albiinoja", Martinez naurahtaa.
Opus Dei -järjestön kaikkiaan noin 85 000 jäsenestä suurin osa on maallikkoja. Pappeja on vain 1 500. Suomessa Opus Deillä on nelisenkymmentä jäsentä.
Tavoitteena pyhittää tavalliset asiat
Opus Dein hengen Martinez tiivistää elämän ykseyteen, työn pyhittämiseen ja Jumalan lapseuteen. Kaiken lähtökohtana on se, että Jumala kutsuu kasteen kautta ihmisen pyhyyteen.
"Jumala kutsuu meidät pyhittämään tavallisia asioita, tavallisia velvollisuuksia. Opus Dei korostaa etenkin työntekoa, ammattityötä, joka ei siis tarkoita vain ansiotyötä. Se voi olla myös työskentelyä kotona, eläkkeellä oloa tai opiskelua. Siis sitä työtä, jota ihminen tekee päätoimisesti."
Opus Dein tavoitteena on saada ihmiset muistamaan Jumala muutenkin kuin vain sunnuntaikirkossa. Tapakristillisyys ei siis riitä.
Taivaaseen johtavat monet tiet
Opus Dei haluaa levittää sanomaansa, mutta Martinez muistuttaa, että kirkossa ja maailmassa on monta tietä taivaaseen. Yksi niistä on työnteko Jumalan kunniaksi ja muiden palvelemiseksi.
"Tämän tien varrella on hyvä olla huoltoasemia, jolta voimme saada lisää bensaa. Opus Dei on tällainen huoltoasema, joka muistuttaa ja auttaa sitoutumaan Jumalan muistamiseen."
Martinezin mukaan kasteessa armon saaneet ihmiset voivat omalla työllään seurata Jeesusta, jäljitellä häntä.
"Opus Dei on ensimmäinen katolisen kirkon järjestö, jonka avustajiksi hyväksyttiin 1950-luvulla virallisesti ihmisiä, jotka eivät olleet katolilaisia."
Katumusnauha ja Jeesuksen kärsimykset
Irvikuvaksi Martinez leimaa Brownin kirjassaan antaman kuvan kuolettamisesta (mortificatio). Kirjassa ja elokuvassa albiinomunkki Silas kiristää katumusnauhan (cilice) reitensä ympärille niin, että piikit painuvat syvälle ihoon. Lisäksi veri roiskuu albiinon ruoskiessa itseään solmuisella katumusruoskalla.
Ciliceä käyttävä Martinez muistuttaa, että ruumiillisella kuolettamisella on pitkä perinne kristinuskossa, eikä sitä ole käsitetty kirotuksi asiaksi.
"Jeesus antoi kärsimykselle lunastavan arvon. Kuolettamisen perusajatuksena on, että ihminen voi kärsimyksellään samaistua kärsineeseen Jeesukseen ja edesauttaa lunastustyössä."
Aivan eri asia Martinezin mukaan on masokismi, jossa kärsimisestä nautitaan.
"Minä en nauti, kun käytän katumusnauhaa. Se häiritsee, mutta auttaa samalla muistamaan, että Jeesus on tosiaan kärsinyt, ja auttaa ehkä myös tuntemaan samoja tunteita kuin hän."
Katumusnauhan sijaan Opus Deissä korostetaan pieniä kuolettamisia. Silloin kuolettaminen voi olla jotain, mikä on vaikeaa. Esimerkiksi hymyilyä, vaikka päätä särkisi, tai puolikkaan kahvikupin juomista, vaikka tekisi mieli hörppiä juoma kokonaan.
"Me uskomme, että rukoilu ja kärsiminen muiden puolesta kuuluu pyhien yhteyteen ja ykseyteen", Martinez sanoo.