Pieni rovaniemeläistyttö rakasti liikuntaa. Hän pelasi jalkapalloa RoPS:ssa ja hiihti kilpaa Ounasvaaran Hiihtoseurassa ja haaveili jo ala-asteella liikunnanopettajan ammatista. Siinä saa liikkua päivät pitkät! Ja kokeilla kaikkia mahtavia lajeja!
Yläasteella ja lukiossa tyttö sai niin ihanan liikunnanopettajan, että ammatinvalinnasta tuli yhä selvempi juttu. Vähän myöhemmin löytyi vielä toinenkin ulottuvuus. Tyttö veti satujumppaa, aerobiciä ja partiota ja huomasi, että ohjaaminen tuntui luonnolliselta ja oli mukavaa.
Saila Romakkaniemeä hymyilyttää. Haaveesta tuli totta, mutta todellisuus paljasti, että liikunnanopettajan työhön kuuluu paljon muutakin. Vuosikymmenen mittaisen työuran aikana sen kaiken muun määrä on vain kasvanut.
"Esimerkiksi oppilashuollollista työtä luokanvalvojana ja työryhmää on tullut hirveästi lisää", oululaistunut Maikkulan yläasteen liikunnanopettaja sanoo.
Tavalliseen työviikkoon kuuluu pidettävien liikunta- ja terveystiedon tuntien lisäksi tiimipalavereja, suunnittelua, oppilaiden huolehtimista turnauksiin ja kisoihin, kasvatustyötä, yhteydenottoja kotiin, koulutusta, luokanvalvojan työtä.
"Asioihin tartutaan, kun niitä tulee eteen. Koskaan ei voi maanantaina tietää, mitä kaikkea viikolla tapahtuu", Romakkaniemi sanoo ja selaa kalenteriaan iltapäivän hiljentyvässä opettajanhuoneessa.
"Mutta saan minä liikkuakin. Valinnaisryhmien kanssa pelaan välillä mukana, ja esimerkiksi tanssi- tai aerobictunnilla opettaja tekee mukana."
Onnistumisen hetki
Romakkaniemi valmistui luokanopettajaksi Oulun yliopistosta 1995 ja liikunnanopettajaksi Jyväskylästä 1998. Työn paras puoli on edelleen sama.
"Se on se, kun näkee oppilaiden hymyt innostumisen ja onnistumisen hetkellä", hän sanoo.
"Nautin myös yhteishengestä. Opettaja kokee onnistumisen iloa, kun onnistuu luomaan sitä ryhmään."
Eikä huonoja puolia oikeastaan olekaan, opettaja väittää. Siis jos puhutaan pelkästään liikunnan opettamisesta. Kiire kyllä on, mutta eikö kaikilla ole? Ajankäyttö ja kokonaisuus pitää vain hallita, mikä ei ole helppoa, sillä fyysisesti liikunnanopettaja on usein muualla kuin koulussa.
Suurin haaste on oppilaan kohtaaminen. Opettajan on oltava hyvä ihmistuntija, sillä jokaiselle sanotaan ja jokaista kannustetaan ja pyydetään mukaan eri tavalla.
"Kyllä siinä varmaan kehittyy, kokemukset ja tilanteet muokkaavat. Ei tässä työssä voi olla jämähtänyt, tämä on jatkuvaa reflektointia, mikä toimii ja mikä ei."
Romakkaniemi ei patista "Tule nyt, tee, tee, tää on kivaa", vaan motivoi antamalla tilaa. Nuori saa itse päättää, tuleeko mukaan vai jurottaako seinän vieressä, kun muilla on mukavaa. Useimmiten konsti toimii.
Joskus opettajalla on huono päivä.
"Kyllä oppilaat ymmärtävät, kun sanoo suoraan, että pieni lapsi valvotti, nyt en jaksa kuunnella tuota valitusta, tehkää", hän sanoo.
Tilaa kuntoilulle
Liikunnanopettajan suunnittelutyötä ohjaa opetussuunnitelma, joka luo raamit ja tuo tasavertaisuuden. Romakkaniemi kehuu Oulun liikunnanopettajien aktiivista kerhoa, jossa haetaan yhtenäistä linjaa vertaillaan kokemuksia. Sen jälkeen saa soveltaa.
"Kysyn oppilailta ja teen minkä pystyn. Pyrin saamaan mukaan pinnalla olevia lajeja. Parkour voisi olla nyt sellainen juttu, taitouintia on jo kokeiltu."
Valinnaisliikunta suunnitellaan oppilaiden toiveiden mukaan. Tänä syksynä Maikkulassa on pelattu pallopelejä, keilattu ja soudettu kirkkoveneellä. Tennistä on viritteillä.
Romakkaniemi kiittää opetussuunnitelman liikkumavapautta; perusasiat ja hyvä ilmapiiri pitää tarjota kaikille ja niiden mukana into ja työkalut harrastaa liikuntaa. Opettaja ei kuitenkaan panisi pahakseen lisätunteja.
"Viikon toisen tunnin aihe voisi olla kuntoiluliikunta. Olisi mukavaa tekemistä ja lihashuoltoa. Siellä tulisi hiki", hän visioi.
Kiitollinen aine
Kymmenessä vuodessa liikunnan valinnaisuus kouluissa on vähentynyt ja lisäkurssit kadonneet, mutta yksi on pysynyt ennallaan: nuori on edelleen nuori.
"Yläasteella on ihanaa nähdä oppilaiden kehitys seitsemännestä luokasta yhdeksännen kevääseen. Kiihkeä kapinoitsija seestyy fiksuksi nuoreksi", Romakkaniemi hymähtää ja ihmettelee, mistä kaivetaan nuoriin jatkuvasti liitettävät negatiiviset määreet. Ainakaan liikuntatunneilla ei törmää veteliin ja laiskoihin vellipöksyihin.
"Liikunta on kiitollinen aine opettaa. Lähtökohta on helppo, koska yleensä se on juuri sitä mukavaa. Oppilaiden kunnossa on tietysti eroja, mutta varsinkin tytöissä suurin osa huolehtii omasta liikkumisestaan vapaa-ajallaankin."
Kalevan koululiikuntaa käsittelevän juttusarjan aiemmat osat on julkaistu 6. ja 18. syyskuuta ja 16. lokakuuta.