Made in Finland alkaa olla vitsi, joka ei kuitenkaan naurata.
Ensin Suomi riisui itsensä vaatteista, kengistä ja kodin käyttötavaroista. Sittemmin monesta muusta.
Parhaillaan sinivalkoisen suomalaisuuden lippulaivana tunnettu valtio-omisteinen lentoyhtiö Finnair yrittää löytää keinot vapauttaa suomalainen työvoima työn orjuudesta. Valtio seuraa katseella.
Monilla kotimaisilla palvelualan työpaikoilla ”likaiset” työt on jo ulkoistettu.
Kun suomalaisen työ ei kelpaa suomalaiselle, voi kysyä, kenelle se sitten kelpaa. Jotain on pahasti vialla, jos työt valuvat ulos.
Voidaanhan sitä kuvitella, että täällä kehiteltäisiin vain teknologian hienoimpia luomuksia ja niiden prototyyppejä ja annettaisiin massatuotanto aasialaisille, tulevaisuudessa ehkä afrikkalaisille.
Hyvää riittää niin kauan kuin on rahaa kehitellä huipputuotteita. Raha syntyy itse tuotteista. On syytä muistaa, että kehitys kehittyy muuallakin ja sen myötä suunnittelu ja siihen liittyvä kyky valmistaa uutuustuotteiden ensikappaleita.
Suomalaisen työn ulkoistamisen satoa kerätään parhaillaan massatyöttömyytenä.
Tulevaisuuden usko nojaa vain siihen, että tilanne helpottuu joskus. Ovathan lihavat vuoden aina seuranneet laihoja vuosia. Eläkäämme siis tässä uskossa.
Suomalaisuudella on kuitenkin vielä kohtuullinen myyntiarvo omassa maassa. Sen nimissä voidaan kaupitella halvalla tehtyä tavaraa kalliilla hinnalla.
Sama ei onnistu ulkomailla. Suomalaisuus ei ole mikään erityinen houkutin maailmalla, vaikka saattaisimme niin kuvitella. Suurimmalle osalle maailmankansalaisista Suomi ei tarkoita mitään.
Useat vanhat suomalaiset tuotemerkit koetaan edelleen kotimaisiksi, vaikka niitä valmistuttavissa yrityksissä ei olisi muuta suomalaista kuin ohut siivu omistuksessa.
Tällä ei pitkälle pötkitä. Ennemmin tai myöhemmin kupla puhkeaa.
Sitä mukaa kuin ihmiset hoksaavat, että samaa tavaraa myydään toisin tuotemerkein puolet edullisimmilla hinnoilla, suomalaisuudelle rippeille ollaan valmiita kääntämään selkä.
Moni on valmis maksamaan hieman ylimääräistä siitä, että tuote on kotimaassa tehty. Sitä on pidetty laadun takeena ja tukena kotimaiselle työlle.
Jos tavara on kuitenkin yhtä ja samaa kuin kaikki muukin, valmistettukin kyseenalaisissa oloissa siellä jossain, ostouskollisuus joutuu koetukselle. Varsinkin kun ajoittain paljastuu, että suomalaisille yrityksille tuotteita valmistavissa tehtaissa harjoitetaan varsinaista työvoiman riistoa ja lapsityövoiman häikäilemätöntä hyväksikäyttöä. Niin kuin täällä yli sata vuotta sitten.
Suomalaisuuden varjolla ratsastaminen nakertaa pohjaa terveeltä kansalliselta itsetunnolta. Kun perinteinen arvostettu nimi ei ole enää sitä, mitä sen on kuviteltu olevan, se menettää ajan myötä hohtonsa.
Elämme maailmassa, jossa tavarat ja ihmiset kulkevat ristiin rastiin.
Yhtä osaa valmistetaan yhtäällä ja toista toisaalla. Osat kootaan tuotteeksi jossain. Nykyään yhä useammin siellä, missä on halvinta. Tänään vielä Aasiassa, huomenna ehkä Afrikassa.
Kiinalaiset ovat pitkään tehneet halvalla. Aluksi kiinalainen tuote oli irvailujen kohde, mutta ei enää. Nyt Kiina on alkanut menettää massatöitä vielä alhaisempien kustannusten maille.
Kehitys ei pysähdy tähän. Aina joku tekee halvemmalla. Saapa nähdä, sulkeutuuko ympyrä joskus ja työt palaavat sinne, mistä aikoinaan lähtivät.
Kaiken takana on raha ja ehtymätön ahneus sitä kohtaan. Taloudessa laskutikut eivät ulotu kvartaalia pidemmälle ja silloinkin katsotaan taaksepäin. Niin kauan kuin näin on, työn perään saadaan huudella.
Jos tämä meno jatkuu, millähän eväillä näillä lakeuksilla eletään kymmenen, kahdenkymmenen vuoden kuluttua?
Niin kansainvälisiä kuin haluammekin olla, tarvitaan myös tervettä itsekkyyttä. Uskoa omaan tekemiseen ja sen suosimista. Siitä kannattaa vähän maksaakin.
Kolumni