Aie perustaa korkean tason työllisyystyöryhmä kertoo jälleen poliitikkojen neuvottomuudesta yhteiskunnan pahimpiin kuuluvan vitsauksen edessä. Vaikka ryhmä koottaisiin, siltä on turha odottaa ihmeitä. Presidentti Martti Ahtisaari osasi varmasti ennakoida laihat tulokset kieltäytyessään puheenjohtajuudesta.
Pääministeri Paavo Lipposen ehdottamaa hanketta on kannatettu poliittisen kentän eri suunnilla. Ajatus Ahtisaaresta ryhmän vetäjänä syntyi kokoomuksen puheenjohtajan Ville Itälän aivoissa. Hän julkisti sen viime perjantaina. Ehdotusta kiiruhtivat kannattamaan keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki ja SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma. Hyviä ehdotuksia on vaalien alla huono vastustaa.
Kieltäytyessääntehtävästä avustajansa välityksellä Ahtisaari huomautti, että hän kyllä nimitti Itälän muistuttamalla tavalla tasavallan presidentin työllisyystyöryhmän virkakautensa alkupuolella 1994, mutta ei toiminut ryhmän vetäjänä. Puheenjohtajaksi presidentti nimitti Metsäteollisuuden eläkkeelle jääneen toimitusjohtajan Matti Pekkasen. Häveliäästi Ahtisaari jätti mainitsematta, että työryhmän työllistämissaavutuksia voi pitää vähäisinä, vaikka se esitti joitakin hyviä ideoita.
Joitakin Pekkasen ryhmän ehdotuksia on sentään ainakin sovellettuina toteutettu hallituksen päätöksin ja eduskunnalle tehdyin esityksin. Tunnetusti työttömyys on silti pysynyt massiivisena.
Myös teollistuneiden maiden järjestö OECD vaatii Suomea kohentamaan työllisyyttä. Se edellyttäisi OECD:n mukaan, että työmarkkinoiden jäykkyyksiä karsittaisiin. Niihin on vaikea puuttua. Työmarkkinajärjestöt vahtivat tiukasti, että poliitikot eivät pääse käsiksi asioihin, joista ne haluavat sopia itse. Se on arveluttavaa kansanvaltaisessa maassa.
Ilmeisesti uusi työryhmä joka tapauksessa asetetaan, koska myös työministeri Tarja Filatov pohdiskelee ehdokasta puheenjohtajaksi. Hänestä Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jukka Pekkarinen olisi hyvä valinta. Pekkarinen voisikin jatkaa siitä, mihin hän Pekkasen työryhmän jäsenenä jäi. Epävarmaa on silti, jäikö edellisestä yrityksestä säihkyviä ideoita hyödyntämättä.
Toinen hyvä ehdokas olisi Filatovin mielestä hänen oman ministeriönsä kansliapäällikkö Markku Wallin. Hänenkin kohdallaan voi tosin arvella, että käyttökelpoiset ajatukset työttömyyden nujertamiseksi olisi jo voinut esittää. Työministeriön korkeimmalla virkamiehellä kun on siihen työaikanaan erinomaiset mahdollisuudet, viran puolesta.
paakirjoitus@kaleva.fi