Kun saksalaisten nimekkäimmät lippulaivat Siemens tai DaimlerChrysler älähtävät, kyse on yhtä lailla koko maata liikuttavasta asiasta kuin jos Suomessa Nokia parahtaa.
Torstaina 60 000 DaimlerChryslerin työntekijää osoitti mieltään puolustaakseen totuttuja etujaan. Seisaukseen huipentui keväästä asti vellonut taisto joustoista. Työntekijöiltä vaaditaan pitempää työpanosta.
Esimerkkiä teollisuudessa näyttää Siemens. Se on vastikään sopinut viiden viikkotunnin lisäyksestä ilman lisäpalkkaa. Uudistus koskee ensin kahta kännykkätehdasta, joista Siemens uhkasi muuten siirtää työpaikkoja halvempaan Unkariin.
Daimlerilla työseisokkiin ajoi se, että johto pyrkii puristamaan enemmän tehoja keskuspaikastaan Sindelfingenistä Stuttgartin lähellä. Siellä valmistuvat niin loistokkaat Maybachit kuin mersutkin. Mutta tuottavuus on ydintehtaassa heikko. Tuoton on laskettu jäävän mersua kohti jopa 500 euroa pienemmäksi kuin BMW:llä.
C-luokan uuden mallin tuotanto saattaakin siirtyä Bremeniin ja Etelä-Afrikkaan, painostaa "Mister Daimler" Jürgen Hubbert. Elleivät sitten Sindelfingenin työntekijät ota pesäeroa "sairaudestaan", vanhoista erikoiseduistaan kuten viiden minuutin pissapaussista tunnissa ja merkittävistä palkanlisistä jo puolen päivän aikaan alkavissa vuoroissa.
Työntekijöiden mukaan heiltä vietäisiin palkasta jopa yli 800 euroa kuukaudessa. Mutta entä jos vaihtoehtona tosiaan katoaa alta työpaikka?
Tehostamispaineet ovat niin kovat, että etenkin oikeistopoliitikot suosittavat Saksassa yleisesti vähintään 38 tai 40 tunnin ja yrityksestä riippuen myös joustavaa 40plus tunnin työviikkoa. Kohtuullisena pidetään siis ainakin parin tunnin lisäpanosta työviikkoon.
Teollisuuden kattoliiton BDI:n johtaja Michael Rogowski vaatii kokonaisen lomaviikon leikkaamista. Vain ruotsalaisilla, hollantilaisilla ja tanskalaisilla on enemmän lomia kuin saksalaisilla. Nämä lomailevat 29 päivää vuodessa, kun esimerkiksi suomalaisella tariffien mukaista lomaa on varsin keskiverrot 25 päivää. Ehdotettu on myös vapun ja Saksojen yhdistymispäivän muuttamista työpäiviksi.
Vain ay-liikkeen mahtavin edustaja IG-Metall vakuuttaa vanhoillisiin lukeutuvan puheenjohtajansa Jürgen Petersin johdolla pitävänsä kynsin hampain kiinni saavutetusta 35 tunnin työviikosta.
Tosin myös matkailuala on järkyttynyt säästösuunnitelmista. Sillä jos yhteiskunta urakoi yhä pitempään, vähenee vapaa-ajan vietto ja samalla hotellien ja ohjelmapalveluiden kysyntä.
Säästöpakon myötä eurooppalainen vapaa-ajanyhteiskunta on mahdollisesti jo tullut tiensä päähän. Saksan ohella myös Ranskassa liikehditään jo kohti pitempiä työpäiviä.
Mutta mihin globalisaatiossa vedetään joustojen rajat? Työelämän vaatimukset ja vastuu painavat aivan toisin kuin 1970-luvulla, kun työaikaa alettiin lyhentää. Moni itsellisempi antaisi jo pois palkastaan, jos saisi vapaata.
Kukaan ei pysty työskentelemään täysteholla loputtomiin. Saatikka luomaan uutta ilman elpymisaikaa. Mutta moni on valmis tekemään töitä olan takaa, jos tilanne vaatii.
Mutta myös yritysjohdon on ymmärrettävä kiristää ja löysätä tarpeen mukaan. Ilman älykkäästi joustavaa johtoa suuntaamme kohti japanilaista yhteiskuntamallia. Siellä työntekijä venyy pitkälle iltaan työpaikalla ja jättää parin viikon vuosilomastaan usein puolet käyttämättä osoittaakseen sitoutumistaan työnantajalleen.