Työ­paik­ka­ta­voi­te jää 20 000 työ­paik­kaa va­jaak­si

Hallituksen tavoite sadantuhannen uuden työpaikan luomisesta hallituskauden aikana jää odotettua nopeammasta talouskasvusta huolimatta noin 20 000 työpaikkaa vajaaksi, ennustaa valtiovarainministeriön kansantalousosasto budjetin taloudellisessa katsauksessa.

Tänä vuonna syntyy 36 000 uutta työpaikkaa. Se nostaa hallituskaudella syntyneiden uusien työpaikkojen määrän vuoden loppuun mennessä 70 000 työpaikkaan. Ensi vuonna työpaikkojen kasvu hidastuu. Hallituskaudella syntyneiden uusien työpaikkojen määrä nousee kevään eduskuntavaaleihin mennessä noin 80 000 työpaikkaan, arvioi ministeriö.

Suomen talous on suhdannekierron nopeimmassa kasvuvaiheessa. Jo lähitulevaisuudessa väestön ikääntyminen ja työvoiman kasvurajoitteet heikentävät kuitenkin kotimaisen hyvinvoinnin kehittämistä, varoitti valtiovarainministeriö suhdannekatsauksessaan.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä