Ranskalaisessa pikkuravintolassa Manhattanin trendikkäällä Upper East Sidella on iltapäivällä puoli kolmen aikaan rauhallista. Kiireisimmät lounasasiakkaat ovat jo lähteneet ja Robert Troboylla on aikaa istuskella rauhassa viinilasinsa ääressä.
"Ei tämä ole kuin terveydeksi, en koskaan ota liikaa", yli
50 vuotta sitten Bretagnesta Yhdysvaltoihin muuttanut Troboy kertoo. Hän palveli aikanaan Ranskan ja Yhdysvaltain välissä liikennöivillä matkustajalaivoilla mutta jäi maihin Atlantin länsirannalle tavattuaan New Yorkissa vaimonsa.
Robert Troboyn asiat ovat hyvin. Hän omistaa paitsi ravintolan, jossa istuu iltapäiväpaukuilla, myös koko sen viisikerroksisten kivitalon, jonka katukerroksessa ravintola sijaitsee.
Monen muun toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltoihin saapuneen siirtolaisen tapaan hän on tehnyt elämässään paljon töitä, sijoittanut rahansa osin sattumalta viisaasti ja nauttii nyt vauraasta vanhuudesta.
"Eivät minun vanhempani koskaan mitään todella rikkaita ole olleet", muistuttaa Robert Troboyn tytär Cathy, joka on ottanut käytännössä vastuulleen perheen ravintolan pyörittämisen.
"Jos omaisuutta näennäisesti onkin, se on kiinni näissä seinissä ja niiden myyminen tarkoittaisi elinkeinosta luopumista", hän jatkaa.
Tosiasiassa perheen ei tarvitsisi tehdä päivääkään töitä, sillä se voisi kuitata pelkästään oman kiinteistön vuokratuloina kymmeniä tuhansia dollareita kuukaudessa. Robert Troboy ei kuitenkaan halua luopua elämäntavastaan.
"Käyn täällä töissä niin kauan kuin kykenen", hän hymyilee ja kuvaa ravintolaansa omaksi vanhainkodikseen.
Vauraiden amerikkalaisten tapaan Troboyt eivät mielellään puhu omaisuudestaan tai tuloistaan, mutta kertovat kyllä olevansa hyväosaisia.
"Silloin kun isäni osti tämän talon, näillä kiinteistöillä ei ollut paljoakaan arvoa", Cathy selittää.
"Sittemmin Manhattanin kiinteistöhinnat ovat monikymmenkertaistuneet, joten kyllä tässä nyt aika paljon on rahaa kiinni", hän jatkaa.