Kulttuurisensitiivisyys, kulttuuriherkkätuntoisuus, ei saa estää puhumasta vaikeista asioista. Kunniaton väkivalta -tilaisuudessa Keskustan seurakuntatalolla Oulussa puhunut yhteiskuntavaikuttaja, valtiotieteen maisteri Seida Sohrabi muistutti Juho Kusti Paasikiven aikoinaan todenneen, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.
– Liiallinen varovaisuus on vaarallista, hyvään pyrkiminen luo huonoa, konflikteja. Se on kuin ampuisit omaan jalkaan.
Suomalainen kulttuuri on puhumattomuuden kulttuuri, joka näkyy ei kuulu mulle -asenteena. Sohrabi sanoo itsekin kuulevansa ihmisten olevan samaa mieltä hänen kanssaan esimerkiksi tyttöjen sukupuolielinten silpomisesta, mutta asioista ei uskalleta puhua.
Pelätään rasistiksi leimautumista, kun tilanne on kuitenkin se, että puhumattomuudessa rasismi ja väärä tieto saavat tilaa.
Erilaista kulttuuria pitää arvostaa, mutta sitä saa tarvittaessa aiheesta kritisoidakin. Kaikki uskonto ja kulttuuri on suotavaa vain ja ainoastaan silloin, jos se ei ole yksilönvapautta vastaan.
Sohrabi korostaa sellaisia arvoja kuten ihmisarvo, tasa-arvo ja yksilönvapaus.
– Uskonnonvapaus ei ole sitä, että alistetaan toista ihmistä.
Oulun tuomiokirkkoseurakunnan järjestämässä tapahtumassa luennoinut terveydenhoitaja, ihmisoikeusaktivisti ja kuntapäättäjä Eva Tawasoli puolestaan mietti sitä, miten nykytilanteessa viranomaiset toimivat kohdatessaan ilmiön ja onko viranomaisilla edes edellytyksiä toimia. Tawasolin mielestä edellytyksiä ei valitettavasti ole.
– Kun viranomaiset eivät tiedä kunniakäsitteestä ja kunniaväkivallan eri muodoista, ja jos epäilyksiä herää työssä, niin koska ei tiedetä, pysytään mieluummin hiljaa. Taustalla voi olla leimaantumisen pelko, eli pelätään sitä, että jos asiakas hermostuu ja sitten syytetään rasistiksi, Tawasoli sanoo.
Ensimmäinen askel on se, että työnantaja järjestää koulutusta, koska Tawasoli näkee, että asia ei ole rivityöntekijän vastuulla.
– Näissä koulutuksissa on tärkeää, että saadaan tietoa vieraista kulttuureista, koulutusta tästä ilmiöstä sekä selkeitä toimintamalliratkaisuja, Tawasoli sanoo.
Kunniaväkivaltaa tapahtuu läheisissä ja luottamuksellisissa suhteissa. Yleensä näissä tapauksissa uhri on nainen tai tyttö, väkivallan tekijä on perheenisä, veli tai koko yhteisön sukulaismiehet sekä aviomies.
Kunniaväkivalta on yhteisöllistä. Tawasoli luonnehtii sitä systemaattiseksi sortojärjestelmäksi nimenomaan sen takia, että kaikissa yhteisöissä, joissa kunniakulttuuria harjoitetaan, kollektiivisesti väkivaltaa pidetään huonona asiana, ellei uhri riko yhteisön sääntöjä ja käytöksellään pilaa perheensä mainetta.
Henkinen, taloudellinen, sosiaalinen ja uskonnollinen väkivalta on kaikista laajin, sitä esiintyy kaikista eniten. Seuraavaksi tulevat fyysinen väkivalta, pakkoavioliitto, tyttöjen ja naisten sukupuolielinten silpominen sekä kunniamurha.
