Teräsyhtiö SSAB ilmoitti torstaina aloittavansa yt-neuvottelut, jotka voivat johtaa lähes 300 työntekijän irtisanomiseen. SSAB:n Raahen-tehtaalla irtisanomisuhka koskettaa reilua kahtasataa työntekijää.
Kun uutinen tuli ulos, tehtaan työntekijät marssivat ulos.
Saman tien alettiin muistella sitä, miten lakkoherkkää porukkaa Raahessa ollaan.
Väitteille löytyy kaikupohjaa tehtaan historiasta. Legendaarisen pääluottamismiehen Asser Siuvatin aikana Raahen-tehtaalla on istuttu rautapeput maahan pienemmästäkin syystä.
Niistä ajoista ollaan kaukana.
Suomessa lakkojen määrä on vähäinen. Vuonna 2014 Tilastokeskuksen mukaan oli 128 työtaistelua, joista varsinaisia lakkoja oli 103.
2000-luvun työtaisteluherkin vuosi oli 2005, jolloin erilaisia työtaistelutoimia oli 365. Yksi taistelu jokaiselle päivälle.
Euroopassa lakkoillaan erityisesti Ranskassa, jossa työntekijäjärjestöt eivät ole samalla tavalla keskittyneitä kuten Suomessa.
Ylivirittynyttä lakkoherkkyyttä ei ole syytä lietsoa, mutta painavista syistä työntekijöillä täytyy olla oikeus osoittaa mieltään.
Erilaiset työtaistelutoimet ovat työntekijöiden perustuslaillinen oikeus. Ne kuuluvat länsimaiseen demokratiaan ja ovat osa kokoontumisvapautta.
Demokraattinen yhteiskunta tarvitsee molemmat vastapainot: työnantajien ja työntekijöiden etujärjestöt. Ay-liikkeen työtaisteluoikeus on vahvistettu myös EU:n perusoikeuskirjassa.
Kun pääministeri Juha Sipilä (kesk.) esitteli omat työelämän uudistamisteesinsä aiemmin tänä vuonna, keskusteltiin myös työntekijöiden lakko-oikeuden rajoittamisesta.
Keskustelua siivitti ja innoitti suurmielenosoitus Helsingissä, jossa kymmenettuhannet suomalaiset työtä tekevät ihmiset sanoivat, että Sipilän vuorolisä- ja pyhäkorvausleikkaukset eivät käy.
Keskustelu oli kiivasta ja siinä samalla moni toivotti koko ammattiyhdistysliikkeen dinosaurusten kanssa samalle hautausmaalle, ikuiseen unohdukseen.
Suomalainen työelämä on mullistuksessa, mutta mikään uudistus ei synny sanelemalla eikä pelolla. Pelolla johtamisella saadaan kyllä työntekijät hiljaiseksi, mutta ei se luovuutta ja työn tuottavuutta lisää.
Nykyistä ammattiyhdistysliikettä voi syystäkin moittia siitä, että se on vain halunnut pitää kiinni vuosikymmeniä sitten saavutetuista eduista.
Uudistuminen on koko ay-liikkeen kohtalon kysymys.
Miten uudistua siten, että työntekijäjärjestöt tunnistavat ja pitävät myös niiden puolia, jotka ovat valuneet epätyypillisten, epäreilujen nollatyösopimusten tai yksinyrittäjyyden lonkeroihin?
Työelämän uudistuksessa vastuu on myös yrityksillä, niiden johtajilla ja hallituksilla.
Heidän vastuunsa ei kohdistu vain siihen, että viivan alle jäävä summa on tarpeeksi iso.
Mitä suuremmasta yrityksestä on kyse, sitä suurempaa yhteiskunnallista vastuuta heidän – ainakin teoriassa – tulisi kantaa.
Vastuulliseen toimintaan sisältyy se, että työpaikan pelisäännöt ovat reilut ja keskusteluyhteys työntekijöiden ja työnantajan välillä toimii. Ja erityisesti silloin, kun tilanne on kriisissä.
Myös työntekijöillä itsellään on vastuu työstään ja työn jäljestään. Turhasta ei pidä valittaa eikä lakkoilla, mutta nöyristelemään ja huutolaiseksi ei pidä ryhtyä.
Kolumni