Kansainvälisen vertailun perusteella Suomi on miesten ja naisten töiden jakaantumisessa kehittyneiden maiden kehitysmaa. Tämä on suuri syy sukupuolten epätasa-arvoon.
Suomea on pidetty tasa-arvon mallimaana, onhan täällä naisilla ja miehillä yhtäläiset oikeudet. Ääni- ja vaalioikeuskin ovat olleet jo toistasataa vuotta. Todellisuus tasa-arvon näkökulmasta on kuitenkin toisenlainen.
Kansainvälisten vertailujen perusteella suomalaiset työmarkkinat jakautuvat poikkeuksellisen selkeästi miesten ja naisten töihin. Tämä selittää suuren osan siitä, miksi tasa-arvo ei toteudu työmarkkinoilla. Ja jos työelämässä ei olla samalla viivalla, heijastuu se monella tavalla muuhun elämään.
Vaikka työministeri Lauri Ihalainen (sd.) esitti Ylen haastattelussa eilen miesten hakeutumista naisvaltaisille aloille työllistymismahdollisuuksiin vedoten, on kyse mitä suurimmassa määrin myös tasa-arvon todellisesta toteutumisesta yhteiskunnassa.
Ammatillinen jakautuminen miesten ja naisten töihin on Suomessa räikeämpi kuin EU-maissa keskimäärin. Jako on selkeämpi vain joissakin entisissä itäblokin maissa ja Kyproksella.
Muut Pohjoismaat sijoittuvat vertailussa selvästi Suomea paremmin. Kehitys Pohjoismaissa on edennyt viime vuosina ripeästi, toisin kuin Suomessa, jossa jakautuneisuus on sitkeästi säilynyt samanlaisena vuosikymmenet.
Tilanne työmarkkinoilla on siinä mielessä yllättävä, että kaikilla muilla yhteiskunnan toimialoilla naiset ovat parantaneet asemiaan. Merkittävistä yhteiskunnallisista tehtävistäkin enää puolustusvoimien komentajan ja arkkipiispan vakanssit ovat ainoat, joihin naista ei ole vielä kelpuutettu.
Työmarkkinoiden jakautumisella naisten ja miesten töihin on laajat seurannaisvaikutukset. Se on suurin selittävä syy sille, miksi naiset ansaitsevat miehiä vähemmän. Se on osavastaus myös siihen, että naiset eivät etene urallaan samalla tavoin kuin miehet.
Ihalainen on siinä oikeassa, että jos miehet aikovat tehdä töitä tulevaisuudessa, raja naisten ja miesten töiden väliltä on kaadettava. Tulevaisuudessa töitä tulee olemaan yhä enemmän sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä palvelualoilla.
Varsinkin sosiaali- ja terveydenhuollossa on paljon fyysistä voimaa vaativia töitä, jotka olisivat siinäkin mielessä mitä sopivimpia miehille.
Kokonaan oma lukunsa ovat päiväkodit ja koulut, jotka pyörivät pääasiassa naisten voimin. Lasten ja nuorten kasvatuksen näkökulmasta työvoiman sukupuolirakenne pitää saada muuttumaan. Ellei muuta keinoa keksitä, koulutukseen tulee varata mieskiintiöt.
Paikkojen kiintiöittämistä sukupuolen mukaan voidaan pitää syrjivänä, mutta se on positiivista syrjintää. Joskus sellaiseen on turvauduttava, jos muut keinot eivät tepsi.
Työmarkkinoiden jakautuneisuuden purkamisen suurin este on miesten asenteissa. Kun kysymys on syvälle juurtuneista tavoista, muutos on vaikea.
Asennekasvatus pitäisi aloittaa jo koulussa, sillä ratkaisevat valinnat työelämän suhteen tehdään peruskoulun viimeisellä luokalla.