Tuoreesta matalapalkkaraportista on noussut kohu.
Kovin metakka on syntynyt sen yhdestä kohdasta, jossa VATT:n ylijohtaja Juhana Vartiainen ja kansanedustaja Osmo Soininvaara (vihr.) esittävät nuorisopalkkaa.
Ehdottavat he tosin pariakymmentä muutakin toimenpidettä, joilla työllisyysastetta voitaisiin työmarkkina-, asumis- ja toimeentulotukien vyyhdessä nostaa nykyistä korkeammalle.
Korkea työllisyysaste on tae verotuloille ja edellytys meidän kaikkien rakastaman hyvinvointivaltion rahoittamiselle.
Nuorisopalkassa nuorelle maksettaisiin 20 prosenttia työehtosopimuksen edellyttämää tasoa pienempää palkkaa. Samalla nuorten ansiotuloverotusta kevennettäisiin.
Ehdotus tulkittiin vaatimukseksi nuorten yleisestä palkka-alesta. Sitähän se ei ole, vaan yritys madaltaa pelkän peruskoulun varassa olevien työllistymistä.
Työuransa alkuvaiheessa olevilla on jo nykyisellään kokeneita työntekijöitä alhaisemmat palkat.
Alkuvaiheessa työntekoon liittyy myös harjoitteluaikoja, jolloin työstä maksetaan vähemmän. Aina vuoteen 1975 saakka alle 24-vuotiailla oli erikoiskohtelu verotuksessa samaan tapaan kuin perheellisillä.
Keskustelua herättäviä avauksia raportissa riittää muun muassa toimeentulotuen, asumistuen ja työmarkkinatuen tuloharkinnassa.
Ehdotuksia aivan satelee kuten aiempaa matalapalkkaisemman työn vastaan ottavalle työttömälle tarjottava sopeutumisraha tai työnantajalle suunnattu palkkatuki ja eläkemaksujen ikäporrastus.
Kiivas edunvalvontataistelu saadaan aina aikaan, kun ehdotetaan äitiydestä aiheutuvien kustannusten jakamista ja irtisanomissuojan heikentämistä.
Työmarkkinajärjestöille ja valtiolle heitetään keppiä vaatimuksella työttömyystavoitteesta.
Nollalinjaa tai hinnannousun kompensoivia työehtosopimuksia tehtäisiin niin pitkään, että työttömyysaste olisi onnistuttu nujertamaan sovitulle tasolle.
Raportissa esitellään myös vuosien varrella toteutetut epäonnistuneet hankkeet, joissa matalapalkkatyön kysyntää on turhaan yritetty alentaa.
Työvoiman kysyntään kohdistetuilla uudistuksilla ei juuri ole ollut työllistävää merkitystä.
Toimet ovat olleet riittämättömiä, koska ne eivät ole vaikuttaneet työelämän lainalaisuuksiin, aitoon kysyntään ja tarpeeseen. Kokeilut eivät liioin ole purkaneet riittävästi erityisesti matalapalkkaisiin töihin liittyviä tuloloukkuja.
Tuloloukut tai työttömyysloukut vaivaavat erityisesti yksinhuoltajaperheitä. Käytännössä ei kannata ottaa vastaan matalapalkkaista työtä, koska saatu palkkatulo ei nosta käytettävissä olevia tuloja riittävästi.
Pääkaupunkiseudulla korkeat asumiskustannukset aiheuttavat vääristymää: työtön saa asumistukea, mutta pienipalkkainen ei.
Miksipä siis mennä matalapalkkaiseen määräaikaiseen työhön, joka vähentää asumis- ja toimeentulotukea ja vie kotihoidontuen niin, että käytettävissä olevat tulot pienenevät.
M
yös matalapalkkatyön puute on työmarkkinoilla todellinen ongelma. Sen kohteeksi joutuvat erityisesti heikosti koulutetut miehet. Pelkän perusasteen koulutuksen varassa olevien työllisyysaste on alhainen. Työurat jäävät katkonaisiksi ja työttömyysriski on korkea.
Matalapalkka-alojen osalta työmarkkinat eivät toimi, koska heikosti koulutettujen työttömyys on jatkuvasti alempi kuin paremmin koulutettujen.
Työn tarjoamisen ja vastaanottamisen kynnyksiä pitää jossain vaiheessa madaltaa, jotta työllisyysaste pysyy korkeana. Kyse on isosta kokonaispaketista, jossa edellisen hallituksen SATA-komitea epäonnistui.
Poliittiset intohimot, ideologiat ja edunvalvonta estävät tekemästä tarvittavia muutoksia, vaikka useimmat myöntävät puutteet. Jatkotyöstä ei tule helppoa, vaikka päämäärä on selvä: työnteon pitäisi aina kannattaa.
Vaikeuskerroin kasvaa, kun koko elinkeinoelämää murentaa rakennemuutos, jossa työtä on tarjolla aivan liian vähän.