Nuorisotyöttömyyden kasvun pysäyttäminen edellyttää työvoimahallinnon, Kansaneläkelaitoksen ja kuntien sosiaalitoimen yhteistyön parantamista.
"Budjettiin on varattu runsaan kolmen miljardin euron (runsaat 20 miljardia markkaa) elvytyspaketti, jota voidaan suunnata työllisyyskehityksen tukemiseen", totesi työministeri Tarja Filatov (sd.) maanantaina Lappeenrannassa.
Filatovin mukaan hallituksen sisällä on vielä suuria näkemyseroja työttömyyden hoidon painotuksista.
Suhdannepoliittisen elvytyksen keinoja ja rahoitusta tarkennetaan tällä viikolla, mutta joitakin keskeisiä työllisyysyhteistyöhankkeita samoin kuin julkiseen rakentamiseen liittyviä hankkeita on jo valmisteltu.
Lappeenrannan työllisyysfoorumissa maanantaina puhunut Filatov korosti, että suomalaisen työvoiman ikärakenne on eurooppalaisittain poikkeuksellisen ongelmallinen, minkä vuoksi Suomella ei ole varaa päästää irti otetta nuorisostaan – nykyisin jopa kolmannekselta ikäluokasta puuttuu ammatillista osaamista.
"Työttömyyden takaa löytyy yksilöllisiä syitä päihdeongelmista oppimisvaikeuksiin. Niihin pelkkä koulutuksen lisääminen ei riitä, vaan tarvitaan elämäntilanteen kokonaisvaltaista tarkastelua työhallinnon, Kelan ja kuntien sosiaalitoimen yhteistyönä", Filatov sanoi.
Hän arveli nuorten työllisyystalkoisiin voivan liittyä myös työnantajia, työmarkkinajärjestöjä ja seurakuntia.