Suomen ympäristökeskuksessa laaditussa selvityksessä ehdotetaan, että työmatkojen verovähennys uudistettaisiin kilometriperusteiseksi. Ehdotuksessa verovähennys määräytyisi pelkästään asunnon ja työpaikan välisen matkan mukaan. Nykyisessä käytännössä otetaan huomioon myös esimerkiksi julkisen liikenteen saatavuus ja etäisyys kotoa pysäkille.
Ympäristökeskuksen erikoistutkijan Mika Ristimäen mukaan yksinkertaisempi malli olisi hallinnollisesti kevyempi toteuttaa, ja palkansaajan olisi helpompi ennakoida verovähennyksen määrää.
Uudessa mallissa korvaus olisi noin 17 senttiä kilometriltä. Ympäristökeskuksen mukaan uuden mallin kustannukset vastaisivat nykyisen mallin kokonaiskustannuksia.
Selvitys on laadittu yhteistyössä ympäristöministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön, valtiovarainministeriön, Liikenneviraston ja Verohallinnon kanssa.