Työttömyysprosentti Pohjois-Pohjanmaalla on pysytellyt sitkeästi kymmenen pahemmalla puolella. Se on toista prosenttiyksikköä enemmän kuin maassa keskimäärin.
Erityisen vaikea tilanne on niillä työttömillä, jotka ovat joutuneet olemaan kilometritehtaalla pitkän aikaa. Heille työmarkkinat kun eivät tunnu avautuvan millään.
Tässä valossa tuntuu oudolta, että pitkäaikaistyöttömyydestä pahoin kärsivä Oulu panttaa työllistämisrahojaan. Jopa siinä määrin, että kaupunki joutuu maksamaan Kelalle työllistämissakkoa.
Oululta jää käyttämättä tänä vuonna toista miljoonaa euroa työllistämisrahaa. Vastaavasti kaupunki joutuu maksamaan Kelalle jo toisena vuotena peräkkäin työllistämissakkoa siksi, ettei se ole tehnyt suunnitelmaa pitkäaikaistyöttömien aktivoimiseksi. Voi vain ihmetellä, miten tämä on mahdollista.
Tosiasia on, etteivät työttömät ja työvoiman tarve aina kohtaa toisiaan. Tähän tarvitaan välikäsiä, työllistämistoimia. Juuri sitä varten on olemassa erilaisia työllistämisrahoja, jotta ihmiset saadaan aktivoitua ja sen avulla kiinni työn syrjään.
Mitä pidempään ihminen on työttömänä, sitä vaikeampi hänen on saada työtä. Jos työttömyys jatkuu pitkään eivätkä omat ponnistelut työpaikan saamiseksi johda tuloksiin, sitä hankalampaa on myös motivoida itseä työnhakuun.
Jättämättä käyttämättä työllistämisrahoja ja laiminlyömällä aktivointisuunnitelmien teon Oulu osoittaa melkoista piittaamattomuutta työttömiä kaupunkilaisia kohtaan. Poliittisille päättäjille ilmeisesti riittää, että enemmistö kaupungin asukkaista voi kohtuullisen hyvin.