Suomessa on yhä lähes 200 000 pitkäaikaistyötöntä, joista monia on vaikea työllistää. Heille kaikkein tärkeintä olisi päästä jotenkin kiinni työn syrjästä, jotta he aikaa myöten kykenisivät kilpailemaan vapailla työmarkkinoilla. Heitä varten on panostettu aktiiviseen työllisyyspolitiikkaan. On koulutusta, työhön opastusta, tukityötä ja monia muita yksittäisiä tukitoimia.
Varsinaiset työllistämisrahat eivät juuri luo pysyviä työpaikkoja, mutta niillä on kiistaton vaikutus syrjäytymisen ehkäisemiseen. Rahat on tarkoitettu ja niitä voidaan käyttää vain pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen. Rahoilla voidaan auttaa vähän eteenpäin vaikeimmassa asemassa olevia työttömiä ja ehkäistä syrjäytymistä.
Jotain on kuitenkin järjestelmässä vikana, kun tuhannen ihmisen työllistämisrahat jäivät käyttämättä viime vuonna. Vaikka Pohjois- ja Itä-Suomen TE-keskukset ovat pystyneet käyttämään rahoja tehokkaammin kuin Etelä-Suomen keskukset, Pohjois-Pohjanmaallakin jäi viime "säästöön" 750 000 euroa. Niiden avulla olisi sata ihmistä olisi saanut työtä, jos ne olisi käytetty tarkoituksenmukaisella tavalla.
Nurinkurinen tilanne johtuu kankeasta lainsäädännöstä. Rahat eivät myöskään ole siirtomäärärahoja, joten niitä ei voi käyttää jälkikäteen saati, että niitä voitaisiin käyttää muihin tarkoituksiin työttömien hyväksi.
Työllisyysrahojen tie eduskunnasta työantajalle maksettavaksi avustukseksi on pitkä ja hankala. Ensiksi rahoista vääntävät kättä työministeriö ja TE-keskukset, seuraavaksi TE-keskukset ja työvoimatoimistot, jotka puolestaan sopivat rahojen käytöstä kuntien ja muiden työnantajien kanssa. Työvoimatoimistot tekevät päätöksen jokaisesta työllistetystä erikseen.
Vaikka kyse ei ole pysyvien työpaikkojen synnyttämisestä, järjestelmän kuitenkin pitäisi olla järkevä. Rahoista voisi tehdä siirtomäärärahoja ja byrokratiaa olisi vähennettävä niin, että työvoimatoimistot voisivat käyttää varoja nykyistä vapaammin oman harkintansa mukaan.
Kaikista työllisyysmenoista varsinaiset työllisyysvarat ovat pisara meressä. Koko järjestelmä kaipaa perusteellista uudistamista. Pitkäaikaistyöttömän palkkaavaa yritystä pitäisi voida tukea nykyistä suoremmin esimerkiksi alentamalla työnantajamaksuja.
Toinen mahdollisuus on hyväksyä Osmo Soininvaaran malli eli se, että työtön voisi säilyttää osan työttömyyskorvauksesta, jos hänet palkataan heikosti tuottaville aloille. Monissa maissa työttömiä tukemalla on työttömyys vähintään puolitettu. Suomessa tämä malli ei toteudu, ellei työmarkkinoilla hyväksytä poikkeuksia työehtosopimusten yleissitovuuteen.
paakirjoitus@kaleva.fi