180 hevosvoimainen Valtra T 161:n dieselmoottori lonksuttaa tasaisesti, eikä vaihteen vaihto pienemmälle tuota minkäänlaisia vaikeuksia kokemattomallekaan. Se onnistuu nimittäin ilman kytkintä, vain nappia painamalla. Mitään välikaasua ei tarvita, eikä takavuosilta tuttua synkronoimattomien hammasrattaiden kirskunaa ja kolinaa kuulu lainkaan.
Ei muuta kuin suunta eteen tai taakse ja menoksi Valtran Suolahden tehtaan koeajoradalla.
Muut hallintalaitteet ovat kylläkin jo aivan toinen asia. Niihin tarvitaan ammattilaista, eikä siitä harrastelijalla tulisi mitään. Hytin joystickillä voidaan säätää työkoneiden, kuten kuusisiipisen auran, käyttöä. Suurimpien nykytraktoreiden kuljettajien ei tarvitse tyytyä vain perässä vedättäviin auroihin, vaan aura voi olla sekä edessä että takana. Jälkeä syntyy taatusti.
Tehokas moottori ei kolkuta sisälle sen kovemmin kuin henkilöauton pikkudieselen moottorin ääni. Pölyä ei pääse hyttiin, koska se on tiivis ja paineistettu. Turvesuolla ja peltotöissä tämä on kuljettajalle välttämätön turva.
Kuljettaja saattaa olla kuumalla helteellä tai talvipakkasella hytissä yhteen menoon jopa kymmenen tuntia, ja niinpä lämpötila on tietysti säädettävissä. Automaattinen ilmastointi vähentää isännän hikeä pitkinä, helteisinä kesärupeamina.
Hyttiin nousu on edelleen hankalaa. Muotoilijat eivät ole keksineet sellaista mallia, johon vain istahdetaan. Istuin sijaitsee korkealla, mutta niinpä sieltä myös näkee hyvin.
"Ilmastointi ja hytin paineistus ovat tärkeimmät ajomukavuutta parantavat tekijät", maanviljelijä Jarmo Valtonen sanoo. Hän sai juuri keskiviikkona Sieviin upouuden suurimman Valtran.
Valtosen Valtra on 211 hevosvoimainen T191-malli, suurin mahdollinen malli. Vielä viisi päivää aikaisemmin kone lojui siisteinä osina tehtaan varastoissa.
Viljanviljelijänä sekä hake- ja turveurakoitsijana Valtonen tietää, että uusi traktori ryskää 16 tunnin päiviä pakkasella hakemetsässä eivätkä päivät helteisillä pellolla tai turvekentillä jää paljon lyhyemmiksi.
Valtonen ei äkkiseltään löydä vaihtoon lähtevästä, viisi vuotta vanhasta ajokista ja uudesta traktorista suuria eroja. Moottorin tekniikka menee kyllä koko ajan eteenpäin ja uuden koneen istuin on ilmajousitettu. Valtosta ei uuden traktorin tulo jännitä, sillä Harri-veljen kanssa yhteisellä maatalousyhtymällä on kolme samanlaista isoa Valtraa.
Punainen suosituin väri
Nykyviljelijä ei voi kuvitellakaan ajavansa "verkulla", tylyn harmaalla tai piikkilangankiristäjästä tutulla hailakan punaisella vehkeellä. Uusi Valtra on punainen, vihreä, keltainen, sininen tai musta. Uusimpia tulokkaita ovat metallivärit, punainen, vihreä, sininen ja autoista tuttu hopeanharmaa.
"Punainen on ylivoimaisesti suosituin väri Suomessa", Valtran markkinointipäällikkö Kalle Mattsson kertoo ja näyttää todistukseksi valmiiden traktoreiden rivistöä tehtaalla.
Metallivärit tulevat koko ajan suositummiksi. Valtoset poikkeavat muista, sillä heidän kaikki traktorinsa ovat metallinvihreitä. "Vihreä on ekologinen väri ja sopii metsään", Jarmo Valtonen naurahtaa.
Suomalaiset ja muut pohjoismaiset asiakkaat haluavat, että traktoreissa ovat kaikki mausteet mukana. Esimerkiksi entisiin itäblokin maihin ostetaan paljon vähemmän varusteltuja koneita kuin Suomeen.
Kun isäntä - tai emäntä - päättää ostaa Suolahdessa valmistetun Valtran, myyjä käy hänen kanssaan noin 300-kohtaisen listan erilaisista vaihtoehdoista. Teillä ja pelloilla tuskin tulee vastaan täysin samanlaista traktoria, koska erilaisia vaihtoehtoja kertyy kaikkiaan puoli miljoonaa.
Paketti on suunniteltu siten, että se estää mahdottomat yhdistelmät. Suomeen ei voi tulla esimerkiksi sellaisia varusteita, jotka ovat maamme määräysten vastaisia.
Palkittua muotoilua
Nykytraktori on korkeateknologiatuote, jossa traktorin ja työkoneiden mekaniikat keskustelevat keskenään digitaalisten väylien kautta, tiedottaja Tommi Pitenius kertoo. Niinpä esimerkiksi kylvökoneiden hydrauliikka tietää tarkasti, missä asennossa vetopeli kulkee.
Pitenius kiistää väitteen, että koneet särkyvät helpommin, koska ovat liian monimutkaisia. "Huoltovälit ovat koko ajan kasvaneet."
Hän kuitenkin myöntää, että paluuta jopa 50-60 vuotta kestäviin perustraktoreihin ei enää ole. "Eikä kyläkorjaamoihin. Huollot vaativat yhä kalliimpia ja monimutkaisempia laitteita, joita pienten korjaamoiden ei kannata hankkia."
Kestävyyttä yritetään varmistaa ja turvata monin keinoin. Uusien traktoreiden tekniikka esimerkiksi sammuttaa moottorin, jos se on vaarassa rikkoontua.
Taka-akselistossa ei voi vieläkään olla jousitusta, mutta jousitettuja etuakselistoja ja hyttejä kyllä löytyy. Ohjaajan istuinta voidaan säätää ja kääntää joka suuntaan sähköisesti. Enää kuski ei siis kuikuile takakenossa työkoneita kiinnittäessään, vaan istuin kääntyy kuskin mukana.
Traktorin muotoiluun kiinnitetään yhä suurempaa huomiota. Valtrojen linjoista vastaa viime syksynä Vuoden teolliseksi muotoilijaksi valittu Matti Makkonen.
Virtaviivaisen, menevännäköisen traktorin keulan muoto ei johdu pelkästään siitä, että se on hyvännäköinen. Laskeutuva keula auttaa kuljettajaa näkemään aina etuosan ja etupyörät.
Muotoilu on tärkeää myös jäähdytyksen vuoksi. Esimerkiksi pölyisillä turvesoilla moottori vaurioituu herkästi, ellei ilmansaanti ole aina turvattu.
Konepelti ei ole peltiä vaan aktiivihiilikuitumuovia. Se ei murru, ruostu eikä naarmuunnu helposti.
Valtran huipputraktori on Revolution-malli, jota tehdään vain viisikymmentä kappaletta. Sen viihdekeskus saa monen karvanoppa-corollan kuskin kateudesta kalpeaksi. Traktorista löytyvät huippuäänentoistolaitteet ja katosta ponnahtaa esiin digitelevisio.
GSP kertoo maastosta
Uusinta tekniikkaa edustaa GPS-laite, joko ohjaa traktoria itsenäisesti viiden sentin tarkkuudella. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että henkilöautojen opastukseen tarkoitetuilla laitteilla päästään vain muutaman kymmenen metrin tarkkuuteen.
Suuria viljankylvökoneita varten traktori pystytään asemoimaan siten, että vaikeasti kääntyvillä koneilla voidaan tehdä peräkkäin joka toinen juonto, eikä laikkuja tai limikkäin menoja tule. GPS:n itsenäisesti ohjaamana kylvetyt perunapenkit ovat taatusti suoria, eikä hukkatilaa jää.
GPS-laitteilla voidaan tallentaa esimerkiksi maan laatuun liittyviä karttatietoja. Niinpä esimerkiksi auran korkeus voidaan ohjelmoida savisella maanosalla syvemmälle kuin hiekkamaalla.
Punainen maitotilalle
Suolahden tehtaalta traktoriaan noutamaan tulleet hirvensalmelaiset Esko Pöyry ja Eija Hasa vievät viisi päivää sitten valmistuneen traktorinsa ajamalla kotiin.
"Eihän 125 kilometrin ajomatka ole mikään", Esko Pöyry nauraa.
Hirvensalmelaiset eivät ole poikkeus. Koneet ajetaan itse yleisesti kotiin noin sadan kilometrin päähän saakka Suolahdesta.
Hirvensalmelaiset arvioivat, että matka vie aikaa nelisen tuntia. Ensimmäinen kahvipaussi on Vaajakoskella, Jyväskylän itäpuolella.
Uudella traktorilla ei uskalla paahtaa koko kotimatkaa täysillä, sillä siinä vauhdissa uusi kone voi vahingoittua. Pöyry ja Hasa uskovat, että yksi viime vuoden Suomen suosituimmista traktorimalleista, Valtra A 92, soveltuu parhaiten heidän 16 lehmän maitotilalleen.
Ja se väri?
"No, punainen tietenkin", Eija Hasa nauraa.
51 traktoria päivässä
1900-luvun loppupuolen laman aikana konkurssin partaalla hoippuneen Suolahden tehtaan näkymät ovat nyt hyvät. Joka päivä tehtaan linjan loppupisteestä starttaa 51 uutta Valtraa. Suolahdessa tehtiin viime vuonna 11 000 traktoria, suunnilleen saman verran kuin Agco konserniin kuuluvassa toisessa Valtra-tehtaassa Brasiliassa.
Syvimmän laman aikana tehtaassa tehtiin sopimus, jonka mukaan työntekijät "lainasivat" osan palkastaan työnantajalle. He ovat myöhemmin saaneet lainansa takaisin, mutta tärkeintä oli, että työpaikat säilyivät.
"Sopimus oli äärimmäisen vaikea, koska sitä vastustivat yksimielisesti sekä työntekijöiden että työnantajien keskusjärjestöt", tiedottaja Tommi Pitenius kertoo.
"Se oli hyvä sopimus", konnevetinen Jani Puttonen muistelee ja laittaa tuotantolinjalla nesteitä Valtran sisuksiin. Jäähdytinnestettä menee koneeseen monta litraa. Nuorimies tietää, kuinka tipalla tehtaan työpaikat olivat laman aikana.
Globalisaatio halvan työvoiman maiden tehtaineen ei ole tehnyt rajua jälkeä traktoriteollisuudessa: suurten tunnettujen merkkien koneet valmistetaan länsimaissa. Esimerkiksi Valtran kotimaisuusaste voidaan arvioida 60 prosentiksi ja kotimaisen työn arvo 80 prosentiksi koneesta.
Agco-konserni omistaa Suomessa Sisu-dieselmoottoritehtaan, josta tulevat moottorit myös Brasiliassa valmistettaviin Valtroihin sekä esimerkiksi Sampo-Rosenlew -puimureihin.
Vain joka viides Suomessa valmistettu Valtra jää kotimaahan. Eniten Valtroja viedään Ranskaan, jonne menee yhtä paljon traktoreita (noin 1 900) kuin Suomeen. Suomessa Valtrojen markkinaosuus oli viime vuonna peräti 47 prosenttia, kun se Ranskassa oli vain seitsemän prosenttia.
"Jos se olisi Ranskassa yhtä suuri kuin Suomessa, pitäisi tuohon viereen rakentaa toinen samanlainen tehdas", markkinointipäällikkö Mattsson nauraa.
Suolahdessa uskotaan tulevaisuuteen. "Olemme täysin kilpailukykyisiä", Kalle Mattsson vakuuttaa.
Hän uskoo, että tulevaisuuden traktorissa lisääntyy edelleen tehokkuus, mukavuus ja monikäyttöisyys. Sen sijaan hän ei usko tehon kasvavan kovinkaan paljoa.
"Nyt traktoreiden keskiteho on 130 hevosvoimaa. Ne kasvavat ehkä 150 hevosvoimaan", Mattsson arvelee.
Suuria traktoreita voi tulla enemmän esimerkiksi Venäjälle ja Puolaan, joissa perinteisesti on totuttu kolhooseissa isoihin pinta-aloihin. Sen sijaan luvatussa perhetilojen tyyssijassa, Pohjoismaissa, tuskin tehot kovin paljon kasvavat.
Takavetoiset traktorit ovat täydellinen poikkeus, niitä myydään enää muutamia kymmeniä vuodessa.
Isot traktorit eivät ole mitään joka pojan leluja. Esimerkiksi Valtosten ostama kone maksaa 120 000- 130 000 euroa. Sen mittariin pyörähtää vuodessa jopa 2 000 tuntia.